Oli viileä ja sateinen huhtikuun päivä vuonna 2015 ja olimme saapuneet äidin kanssa Tallinnan hotellille. Kylmä merituuli puhalsi, synkät pilvet roikkuivat taivaalla ja vettä satoi tasaisesti. Kevät tuntui olevan kaukana.
Hotellihuoneen ikkunasta näkyi Tallinkin toimisto ja taustalla vanhankaupungin tornit.
Toisessa suunnassa erottui neuvostoajalta näyttävä betoninen rakennelma, silta ja suuret portaat. Maisema oli harmaa – aivan kuten sääkin.
Katselimme säätiedotusta ja huomasimme, että sadetta oli luvassa koko päiväksi. Onneksi seuraava päivä näytti huomattavasti paremmalta. Päätimme siis ottaa ensimmäisen päivän rauhallisesti ja pysytellä enimmäkseen sisätiloissa.
Äiti mietti hetken, olisiko nyt hyvä hetki hemmottelulle. Hotellin vieressä sijaitsi Tallink Spa & Conference Hotel, jossa olisi ollut tarjolla kylpylä- ja kauneushoitoja. Hotellimme asiakkaille luvattiin jonkinlaista alennusta, mutta hinnat olivat silti korkeat: ranskalainen manikyyri 38 euroa ja pedikyyri 37 euroa (vuonna 2015). Hoidot jäivät tällä kertaa haaveeksi.
Jotain piti kuitenkin syödä. Ulkona tuuli ja tihutti vettä, eikä kauas huvittanut lähteä. Pelastus löytyi hotellin aulasta, jossa ExpressCafé tarjoili edullista keittolounasta.
Tarjolla oli kuutta eri keittoa, leipää ja tuorejuustoa sekä kaiken kruunuksi lettuja mansikkahillolla. Viiden euron hintainen lounas oli varsin mainio löytö. Ainoa miinus tuli juomista: vesipullo ei kuulunut bufferin ja maksoi 2,30 euroa.
Lettujen päälle laitettava mansikkahillo oli raikasta ja huisin hyvän makuista.
Lounaan jälkeen vetäydyimme takaisin huoneeseen ja katselin telkkarin tarjontaa.
Illalla kävimme vielä Sadamarketissa hakemassa juotavaa ja pientä naposteltavaa, mutta muuten päivä kului mukavasti hotellihuoneen suojissa sateen ropinaa kuunnellen.
Seuraavana aamuna sade oli vihdoin lakannut. Vaikka ilma oli edelleen viileä, päätimme lähteä kaupungille. Aikainen herätys, hampaat pesuun ja aamupalalle – ja sitten kohti vanhaakaupunkia.
Olimme liikkeellä varhain, ja sen huomasi. Kadut olivat lähes autiot, kuin kaupunki olisi vielä nukkunut. Tunnelma oli aavemaisen hiljainen, mutta juuri siksi ihana. Oli mukavaa kuljeskella mukulakivikaduilla ilman turistijoukkoja.
Yksi väsyneen näköinen mies pysäytti äidin ja kysyi, missä vanhakaupunki on. Äiti kertoi, että olimme vanhassa kaupungissa, en tiedä auttoiko se asiaa.
Kiertelimme kujia ja katselimme myymälöiden ikkunoita. Sitten suuntasimme mäkeä ylös kohti Toompeaa, yläkaupunkia, joka oli aikoinaan aateliston ja piispojen asuinpaikka.
Matkalla huomasimme kyltin, jossa varoitettiin taskuvarkaista. Se oli ainoa näkemämme varoitus koko kaupungissa – ehkä juuri tämä kuja oli se riskialue.
Mäen päällä ensimmäisenä vastaan tuli Aleksanteri Nevskin ortodoksinen katedraali sipulikupoleineen.
Jatkoimme siitä tuomiokirkolle ja viivyimme hetken ihailemassa näkymiä.
Aamu oli edelleen rauhallinen, eikä kaduilla näkynyt juuri ketään.
Yritin jututtaa erästä paikallista rouvaa, mutta yhteistä kieltä ei tainnut löytyä.
Kävelykierroksemme päättyi Raatihuoneentorille.
Olimme alun perin suunnitelleet osallistuvamme kahden tunnin ilmaiselle opastetulle kierrokselle, mutta olimme jo ehtineet kiertää vanhaakaupunkia ristiin rastiin omin päin aamutuimaan. Emme siis osallistuneet opastetulle kierrokselle.
Matka Tallinnassa jatkuu seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti