Siirry pääsisältöön

Soul – jouluaatto Seoul Plazalla, sushiähky ja katuruokakierros

Oli jouluaatto vuonna 2014. Lähdimme äidin kanssa hotellilta Fraser Place Namdaemun kaupungille viettämään joulua. Ensimmäinen pysäkki oli Seoul Plaza, jossa pelastusarmeijan lapsikuoro lauloi kauniita joululauluja. Kyllä siinä pienelle apinalle meinasi tulla kyynel silmään kuunnellessa lasten laulua.

Plazalta löytyi myös suuren suuri joulukuusi, jonka edessä äiti otti tietenkin turistikuvan minusta.

Lisäksi paikalta löytyi luistinrata, jota juuri avattiin saapuessamme.

Ohitse käveli myös keskiaikaisiin asuihin pukeutuneita vartijoita – luulen, että he olivat palatsin vartijoita. 

Luistinrata alkoi pian täyttyä innokkaista luistelijoista, ja kuhina oli melkoinen.

Hetken tassuteltuani kaupungilla alkoi tulla hieman kylmä, joten suuntasimme Lotte Duty Free -ostoskeskukseen lämmittelemään. 

Siellä huomasin myös, että vatsani alkoi kurnia – ehkä syynä oli se, että näin kivan japanilaisen ravintolan. 

Sushi on lempiruokaani, joten suuntasimme ravintolaan. 

Menimme istumaan tiskille. Alkuun saimme käsipyyhkeen ja misokeittoa. Äiti kuikuili hetken tarjoilijaa, jolta hän olisi pyytänyt vettä, kunnes huomasi edessään olevan vesihanan. Äiti otti hanasta vettä, mutta tulos ei ollut toivottu, hanasta tuli kuumaa vettä. Tarjoilija piti kutsua paikalle.

Katselin hetken ruokia, kun ne kulkivat ohi liukuhihnalla. Sushin ja sashimin lisäksi hihnalla kulki myös muita annoksia, niin kuin esimerkiksi mansikoita. 

Otin hihnalta ensimmäisen sushi-lautasen, jossa oli lohta, sipulia ja majoneesia. Palat oli suurempia kuin mihin olen tottunut. 

Jäin katselemaan mitä muuta hihnalla kulki, mutta sopivaa annosta ei tullut kohdalleni. Tarjoilija huomasi tämän ja tuli luoksemme. Hän otti edestämme menuun ja sanoi, että voitte tilata tästä mitä haluatte. 

Listan etusivulla oli lautasten hinnat. Hinta määräytyi sen mukaan, minkä värisellä lautasella ruoka oli. Halvin lautanen oli vähän päälle euron ja kallein kymmenisen euroa vuonna 2014. Listalta löytyi myös susheja, joita en ollut koskaan ennen nähnyt.

Naapuripöydässä olevat kaksi nuorta miestä olivat ehtineet syödä jo useamman annoksen. 

Valitsimme listalta sashimilaijitelman. 

Ja kaksi sushilautasta. Hintaa yhdellä sushi-lautasella oli vähän alle neljä euroa, mutta annokset olivat hienoja ja sushit suuria. 


Jouluähky oli taattu, mutta makuelämys oli sen arvoinen!

Lounaan jälkeen jatkoimme kaupunkikierrosta ja päädyimme Lotte Young Plazaan, joka on suunnattu nuorisolle. 

Ylimmästä kerroksesta näin naapurikadulla valtavasti ihmisiä, joten pakkohan oli mennä katsomaan, mitä siellä tapahtuu. 

Kadulla oli markkinakojuja, kauppoja ja katuruokaa joka lähtöön.

Minun vatsani oli niin täynnä sushia ja sashimia, että tyydyin vain kuvaamaan kojuja ja tunnelmaa.

Olimme viettäneet monta tuntia kaupungilla ja ilma alkoi kylmetä. Oli aika palata hotellihuoneeseen lämpimään ja valmistautua seuraavaan päivään.

Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Makujen matkassa

Matkoilla yksi parhaista tavoista tutustua uuteen paikkaan on ruoka. Paikalliset maut, ravintolat, torien herkut ja sattumalta löytyneet kahvilat jäävät usein mieleen yhtä vahvasti kuin nähtävyydetkin. Tähän koosteeseen olen kerännyt matkamuistoja ruoista maailmalta ja Suomesta, jotka ovat jääneet mieleen. Mukana on niin paikallisia ruokia, onnistuneita ravintolalöytöjä kuin hetkiä, jolloin hyvä ruoka, tunnelma ja seura ovat tehneet kokemuksesta mieleenpainuvan. Andorra la Vella 2014 – Jamónia, valkosipulia ja paahdettua leipää Barcelona 2014 – Ravintola Los Caracoles – Etanoita Espanjassa Gdańsk 2022 – Täydellinen tartar, erikoinen Negroni, kirsikkakastike ja Kotlet Schabowy Istanbul 2015 – Huomioruokaa ja ennustus kahvikupista Soul 2014 – Kurkistus Soulin ruokatarjontaan Tasokasta katuruokaa tarjolla, Streat Helsinki 16.- 22.3.2015 Tallinna, Tartto ja Ateena  Tokio, Rooma ja Belgrad Wrocław, Puola 2024 – Ravintola Le Gosse – Aamupala, tartar ja täydellinen filee mignon

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...