Olin edellisenä päivänä kävellyt tassuni kipeiksi, joten tänään päätin kierrellä Soulin kaupunkia mukavasti lämpimässä bussissa. Ulkona oli hieman viileää, ehkä noin -2 astetta, joten Hop-on, Hop-off -bussi tuntui täydelliseltä vaihtoehdolta kaupunkinäkymien katseluun.
Hotellilta otimme kiertoajeluesitteen ja lähdimme etsimään myyntikojua ja paikkaa, josta pääsisimme kyytiin.
Valitsimme kierroksen A, jossa oli 28 pysäkkiä.
Matkan varrella oli monta kiinnostavaa paikkaa, joihin olisimme halunneet pysähtyä, mutta kaikkiin ei ehtinyt.
Bussiajelu maksoi 12 000 wonia, eli vähän alle 10 euroa (vuonna 2014), mikä oli mielestäni todella kohtuullinen hinta.
Koska olimme jo käyneet palatseissa ja Namdaemunin markkinoilla, päätimme valita pysähdyspaikoiksi Soulin tornin ja Sotahistoriallisen museon. Lisäksi pysähdyimme Soulin asemalla, koska nälkä yllätti matkalla.
Yksi kiertoajelun pysäkeistä oli Itaewon, joka on tunnettu kansainvälisten asukkaiden ja turistien suosimana alueena.
Siellä voi tehdä tuontitavara- ja vaateostoksia, sillä monista liikkeistä löytyy isompia kokoja ja kansainvälisiä merkkejä. Paikalliset vitsailevat, että kansainväliset asukkaat eivät ehkä tunne Soulin katuja, mutta he tuntevat Itaewonin hyvin.
Alueella on myös monipuolinen ruokakulttuuri – kansainvälisiä ravintoloita ja pikaruokaketjuja joka lähtöön.
Me emme kuitenkaan jääneet pysähtymään, sillä pienen apinan vaatehimo on rajallinen ja äitikin on niin huono shoppailemaan vaatteita.
Koska oli joulupäivä, bussin kuljettajana oli ihka oikea joulupukki!
Äiti sai joulupukilta tikkarin, ja minä tietysti oman.
Kierros kesti kokonaisuudessaan kaksi tuntia, ja me ajoimme reitin kaksi kertaa. Hop-on, Hop-off -bussi oli mukava ja rento tapa tutustua Souliin. Ainoa miinus oli, että busseja kulki vain 25–30 minuutin välein, joten välillä odottaminen tuntui pitkältä.
Matka Soulissa jatkuu seuraavassa tarinassa bussiajelun kohteisiin.
Kommentit
Lähetä kommentti