Oli 15. heinäkuuta 2014, ja olin äidin sekä Reissulassen kanssa Liechtensteinissa – pienessä ruhtinaskunnassa Sveitsin ja Itävallan välissä. Maa on Euroopan neljänneksi pienin ja koko maailman kuudenneksi pienin valtio, mutta maisemiltaan se on kaikkea muuta kuin pieni.
Saavuimme bussilla Triesenbergiin, ja jo hotellin edustalla oli pakko pysähtyä ottamaan maisemakuva.
Bussipysäkki oli aivan hotellin edessä, ja vieressä sijaitsivat sekä kauppa että posti – sijainti oli siis erinomainen.
Kirjauduimme sisään hotelliimme, Alpenhotel-Restaurant Kulmiin, ja teimme samalla pöytävarauksen illalliselle. Olimme lukeneet etukäteen, että hotellin ravintolassa saa hyvää ja maan hintatasoon nähden kohtuuhintaista ruokaa.
Olimme toivoneet huonetta kauniilla näkymällä, vaikka varaukseemme ei varsinaisesti kuulunut laaksonäkymää. Kun saimme avaimen ja löysimme oikean oven, jännitys nousi. Ovi aukesi – ja taisimme kaikki sanoa yhteen ääneen: ”Oho!”
Huone oli tilava, ja siellä oli kolme sänkyä. Vihdoin minäkin sain oman sängyn!
Mutta parasta olivat suuret ikkunat ja oma parveke, jolta avautui upea näkymä laaksoon. Ryntäsin heti ulos ihailemaan maisemaa.
Alhaalla virtasi Rein, ja taustalla kohosivat Alpit. Vaikka sää oli pilvinen, näkymä oli henkeäsalpaava. Mietimme, miltä maisema näyttäisi kirkkaalla säällä, kun vuorten huiput erottuisivat vielä terävämmin.
Kylpyhuoneessa kohtasin yllättävän vieraan – pienen sammakon. Yritin jutella sille suomeksi ja vähän englanniksikin, mutta se pysyi vaiti. Ehkä kielimuuri oli liian korkea.
Malbun ja Vaduz
Busseja kulki harvakseltaan, joten ennen retkeä kävimme hotellin vieressä olevassa kaupassa. Ostimme pientä naposteltavaa ja iltaa varten aikuisten juomaa äidille ja Reissulasselle. Viinilasit saimme lainaan hotellin ravintolasta – palvelu pelasi.
Ensimmäiseksi suuntasimme bussilla Malbuniin, joka tunnetaan talvisin laskettelukeskuksena ja kesäisin patikointipaikkana. Maisemat olivat vehreät ja vuoristoiset. Viivyimme hetken ja hyppäsimme sitten takaisin bussiin.
Seuraava pysäkki oli pääkaupunki Vaduz. Kaupungin symboli, 120 metriä rinteen yläpuolella kohoava Vaduz Castle, näkyi kauas. Linnassa asuu yhä Liechtensteinin ruhtinas, eikä sinne ole pääsyä turisteilla. Ihmettelin kyllä mielessäni, miksei kutsua ole kuulunut.
Vaduz on pieni ja rauhallinen. Kaduilla ei juuri näkynyt väkeä, ja kaupunki tuntui hiljaiselta.
Ainoa ruuhkainen paikka oli matkamuistomyymälä, jossa vaikutti olevan koko maan turistijoukko samaan aikaan.
Nyt oli aika ottaa turistikuva minusta Vaduzin linnan pienoismallin edessä.
Törmäsimme myös kaupungintalon edustalla upeisiin pronssisiin hevospatsaisiin, jotka ovat taiteilija Nag Arnoldin käsialaa.
Kaupungilla näkyi myös hauskoja eläimiä – sammakoita, ankkoja ja koiria – jotka toivat pieneen pääkaupunkiin leikkisää tunnelmaa.
Parissa tunnissa olimme nähneet kaupungin keskeiset kohdat ja palasimme bussilla takaisin Triesenbergiin.
Illallinen Alppimaisemissa
Illalla suuntasimme hotellin ravintolaan. Maisemat olivat jälleen kerran upeat, mutta ruoka jäi tällä kertaa maisemien varjoon. Se oli perushyvää, mutta ei aivan niin mieleenpainuvaa kuin olimme odottaneet. Nälkä kuitenkin lähti, ja ilta päättyi rauhallisissa tunnelmissa.
Seuraavana aamuna matkamme jatkuisi kohti Italiaa ja Milanoa.
Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti