Oli vuosi 2015 ja jatkoimme matkaa Palenquesta kohti Campechen osavaltiota. Bussimatka kesti noin viisi tuntia, joten saavuimme perille vasta myöhään illalla.
Torkuin bussissa useampaan kertaan, mutta hotellin pihalle saavuttaessa oli pakko avata silmät. Kun katsoin ulos bussin ikkunasta, näin valtavan tulimeren. Mitä ihmettä – mikä palaa?
Nousimme kaikki bussista hotellin pihalle. Hotellin ja tulipalon välissä kulki tie, mutta kipinöitä ja tuhkaa näytti lentävän hotellin suuntaan.
Katselin rakennusta ja ajattelin helpottuneena, että onneksi hotelli ei ollut rakennettu puusta.
Opas kävi kysymässä hotellin henkilökunnalta tilanteesta. Selvisi, että joku oli sytyttänyt nuotion ja tuli oli levinnyt pellolle. Henkilökunta vakuutti, että palo oli jo hiipumassa, joten siirryimme rauhassa sisälle.
Yövyimme hotellissa Tucán Si-Ho Playa, joka sijaitsee Meksikonlahden rannalla. Huoneemme oli tilava ja siellä oli kaksi suurta sänkyä.
Kylpyhuoneesta löytyi kaikki tarvittava, ja pyyhkeestä oli taiteltu kaunis kukka.
Kun huone oli nopeasti tutkittu, menimme parvekkeelle katsomaan maisemia. Pimeyden vuoksi emme nähneet juuri mitään, mutta kauempana näkyi Neiti Elämänpuu ja toinen ryhmämme matkustaja.
Hetki siinä naurettiin ja huidottiin toisillemme. Äiti otti kuvan Neiti Elämänpuusta ja hän äidistä.
Äiti oli ostanut minulle bussimatkan varrelta sombreron. Aluksi hän ei huomannut hattua kaupassa, mutta onneksi Neiti Elämänpuu huomasi sen. Sovitin hattua huoneessa – ja se oli minulle juuri sopiva. Olin siitä todella iloinen!
Hetken kuluttua menimme hotellin aulaan, koska siellä toimi wifi. Emme kuitenkaan ehtineet istua siellä pitkään, sillä pian oli jo illallisen aika.
Illallisella ruokaa tuli pöytään runsaasti – ehkä jopa liikaakin. Voisi sanoa sen tutun lauseen: ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Alkupalaksi saimme nachoja ja cevicheä.
Sen jälkeen tarjottiin hieman pastaa, sitten sienikeittoa.
Pääruuaksi saimme kala-annoksen.
Kun jälkiruoka tuotiin pöytään, oli selvää, ettei minulla eikä äidillä ollut enää tilaa vatsassa.
Onneksi pöytäseurueessa oli vielä joku, jolle jälkiruoka maistui.
Illallisen jälkeen istuimme hetken terassilla äidin ja Neiti Elämänpuun kanssa. Seuraamme liittyi myös eräs kiertomatkalla mukana ollut pariskunta, joiden kanssa juttelimme niitä näitä.
Ennen nukkumaanmenoa kävimme vielä tarkistamassa, ettei pellolla roihuava tuli olisi levinnyt. Onneksi palo oli jo hiipunut lähes kokonaan, joten menimme nukkumaan turvallisin mielin.
Aamu rannalla
Heräsin aikaisin ennen aamiaista. Koska olimme rantahotellissa, oli pakko käydä katsomassa rantaa heti aamutuimaan.
Rannalla ei näkynyt muita kuin Neiti Elämänpuu, joka oli käynyt jo aamu-uinnilla. Vaihdoimme muutaman sanan, jonka jälkeen hän lähti suihkuun.
Jäimme äidin kanssa rannalle istumaan ja katsomaan aamun sarastusta. Tunnelma oli rauhallinen ja olo tuntui lähes autuaalta.
Hetken kuluttua rannalle saapui kalastaja, joka toivotti meille hyvät huomenet. Sen jälkeen hän ryhtyi töihin.
Hän kahlasi hieman syvemmälle veteen, pyöräytti verkon käsissään ja heitti sen veteen.
Kun olin katsellut kalastusta aikani, menin katsomaan mitä aamiaisella oli tarjolla.
Hotellissa olisi voinut viettää vaikka pari yötä, mutta aamupalan jälkeen matka jatkui kohti San Francisco de Campechen kaupunkia. Se on kaunein kaupunki, jonka olen Meksikossa nähnyt.
Matka jatkuu Campechessa seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti