Sinisen ikkunan ihastelun jälkeen meillä oli vielä hetki omaa aikaa ennen seuraavaa kohdetta. Minä tiesin tasan tarkkaan, miten käyttäisin sen ajan. Kävin ostamassa jäätelöä!
Annos näytti hienolta ja houkuttelevalta, mutta maku ei ollut aivan sitä mitä odotin. Onneksi kupin pohjalla oli jäämurskaa, ja kun sekoitin jäätelön siihen, maku parani huomattavasti. Pieni tuunaus siis pelasti tilanteen.
Jäätelöhetken jälkeen nousimme takaisin minibussiin. En ollut lainkaan ajatellut, että seuraavaksi olisi vuorossa lounas – olinhan juuri syönyt “alkupalan”. Vahinkoa ei kuitenkaan käynyt, sillä lounas ei noussut reissun makumuistojen kärkeen.
Söimme ravintola Ic-Cimassa, joka sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Gozon pääkaupungista Victoriasta, kauniissa Xlendin lahdessa (Xlendi Bay). Ravintolan ruuista en voi antaa erityissuositusta, mutta terassilta avautuva maisema oli huisin kaunis.
Tripadvisorissa ravintola on saanut hyviä arvosteluja, joten uskon, että listalta itse tilattuna ruoka voi olla parempaa. Olen nimittäin huomannut matkoillani, että järjestetyillä retkilounailla annokset ovat usein melko perusvarmoja – ehkä siksi, että ruokaa tehdään isolle ryhmälle ja kustannustehokkaasti.
Aluksi saimme yksinkertaisen salaatin, johon sai lisätä makua oliiviöljyllä ja viinietikalla.
Pääruuan olimme valinneet etukäteen: kanaa tai kalaa. Matkanvetäjä Arja mainitsi jo valintatilanteessa, että kala olisi pakastekalaa. Tämä tieto oli minulle pieni järkytys – saariryhmä keskellä Välimerta ja tarjolla pakastekalaa! En siis valinnut kalaa, vaan kalaa.
Kanankoipi oli ihan kelvollinen, mutta kalan valinneet eivät olleet erityisen tyytyväisiä annokseensa.
Jälkiruuaksi tarjottiin vielä jäätelöä. Minä jätin sen väliin. Se maistui mielestäni teolliselta ja esanssiselta – tosin saattoi olla, että Sinisellä ikkunalla syöty jäätelö vaikutti vielä makuaistiini.
Mutta se siitä ruuasta. Ravintolan terassi oli aivan oma lukunsa. Kun olimme syöneet sisätiloissa, ryntäsin ulos ihailemaan maisemia. Meillä oli hetki omaa aikaa, ja minä käytin sen täysin maisemien katseluun. Seurakseni terassille tulivat äiti ja muut suomalaiset retkeläiset.
Xlendin lahti levittäytyi eteemme kauniina ja rauhallisena. Aikoinaan pieni kalastajakylä on vuosien saatossa muuttunut matkailijoiden suosimaksi kohteeksi, ja lahden ympärille on noussut hotelleja, ravintoloita ja baareja. Silti paikassa oli yhä jotain viehättävän rauhallista.
Äiti otti jälkiruuaksi lasillisen viiniä, ja muut matkalaiset valitsivat kukin omat aikuisten juomansa.
Tunnelma oli leppoisa. Aurinko lämmitti, meri kimalsi ja juttuseura oli mukavaa. Siinä hetkessä alkoi tuntua siltä, että nyt ollaan oikeasti lomalla.
Huomasimme myös, että lahden vasemmalla puolella kulki polku kallioiden suuntaan. Ihmisiä vaelsi sitä pitkin poukaman perälle. Lähtiessämme Arja kertoi, että polku oli aikoinaan tehty nunnia varten – heillä oli kallioiden suojassa oma yksityinen uimapaikka. Ajatus tuntui jotenkin salaperäiseltä ja sopi hyvin lahden tunnelmaan.
Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti