Siirry pääsisältöön

Madrid – Ape, the famos monkey, Retiro-puistossa

Eräänä päivänä Madridissa päätimme äidin kanssa lähteä viettämään aikaa suureen puistoon, jonka nimi on Parque del Buen Retiro. Se sijaitsee lähellä Madridin keskustaa. Puisto on todella iso ja täynnä vihreitä puita, polkuja ja kauniita paikkoja. Kävimme siellä jopa kahtena päivänä: sunnuntaina ja maanantaina.

Oksia, joista piti maksaa

Sunnuntaina puiston sisäänkäynnin luona oli kaksi naista, jotka jakoivat ihmisille puun tai pensaan oksia. Aluksi se näytti siltä, että he antoivat niitä ystävällisesti ilmaiseksi. Mutta kun joku otti oksan, naiset alkoivat heti vaatia siitä rahaa.

Äiti kuiskasi minulle nopeasti, että meidän on parempi kävellä ohi ja olla ottamatta mitään.

Kuuluisa apina?

Puistossa oli kaunis kesäinen sää, ja vietimme siellä pitkän tovin kävellen ja katsellen ympärillemme. Yhdessä kohdassa äiti päätti ottaa minusta valokuvan El Estanque-järven edessä.

Äiti saa usein hymyilyä osakseen, kun hän ottaa minusta reissukuvia.

Juuri kun äiti ole ottamassa kuvaa, paikalle pyöräili espanjalainen mies. Hän pysähtyi, osoitti minua ja sanoi:
Famós!

Äiti yritti selittää englanniksi, ettei hän oikein puhu espanjaa. Mies kuitenkin jatkoi kyselyä. Lopulta äiti vastaili englanniksi ja käytti seassa muutamaa espanjankielistä sanaa.

Vihdoin he ymmärsivät toisiaan. Äiti kertoi, että minä Ape olen “kuuluisa” Suomessa ja kirjoitan matkablogia – mutta vain suomeksi.

Mies nyökkäsi tyytyväisenä ja sanoi:
Yes, yes, famos monkey in Finland!

Luulen, että hän tarkoitti minua.

Sunnuntain vilkas puistotunnelma

Sunnuntaina puistossa oli paljon ihmisiä. Siellä oli lapsiperheitä piknikillä, ihmisiä ottamassa aurinkoa ja paljon erilaisia esiintyjiä.

Näimme esimerkiksi:

  • katukauppiaita

  • muusikoita

  • esiintyjiä

  • ennustajia

  • ja lapsille tarkoitetun nukketeatterin

Puisto oli täynnä elämää ja iloista tunnelmaa.

Kristallipalatsi

Seuraavana päivänä palasimme puistoon uudestaan, koska sää oli edelleen aurinkoinen ja lämmin. Tällä kertaa lähdimme katsomaan Palacio de Cristalia, joka oli jäänyt meiltä sunnuntaina väliin.

Kristallipalatsi on kaunis lasirakennus keskellä puistoa.

Kun astuimme sisään, kuulimme kovaa lintujen sirkutusta. Aluksi luulin, että rakennuksessa on paljon lintuja, mutta ääni taisikin tulla kaiuttimista. Katon rajassa näin kyllä pari oikeaakin lintua lentelemässä.

Rakennuksessa oli myös kiikkustuoleja, joissa vierailijat saivat istua.

Liian kuuma kiikkumiseen

Yritimme hetken istua kiikkustuoleissa ja kuunnella lintujen ääniä. Se olisi ollut mukavaa, mutta pian huomasimme yhden ongelman.

Kristallipalatsissa oli todella kuuma.

Niinpä nousimme tuoleista, kävelimme takaisin ulos raikkaaseen ilmaan ja jatkoimme matkaa puistossa.

Retiro-puisto oli kyllä yksi Madridin mukavimmista paikoista – paljon vihreää, paljon ihmisiä ja ainakin yksi kuuluisa suomalainen apina.

Matka Madridissa jatkuu seuraavassa tarinassa.

Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tokio, Japani 2025

Tästä koosteesta löydät kaikki tarinat Tokion matkasta, joka tehtiin huhti–toukokuussa 2025.  Minä (Ape) en ollut mukana matkalla, mutta olen kuullut äidiltä ja Reissulasselta niin monta kertomusta, että voisin melkein väittää olleeni mukana. Toimin tämän matkan tarinankertojana. Matka alkaa tästä tarinasta:  Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Jos et halua lukea kaikkia tarinoita, voit valita seuraavasta listasta juuri sinua kiinnostavat kohteet. Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Night & Light – ilmainen valoshow Shinjukussa Osa 7. Tokio – Hop-on Hop-off -bussi, Akihabara & Asakusa Osa 8. Tokio – Omoide Yokocho, hummerisämpylä ja Kabukicho...

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Agia Marina ja Hania, Kreeta (heinäkuu 2022) Agia Marina, Kreeta – Parvekenäkymä, pyyhe-eläimiä ja täydellinen stifado Hania, Kreeta – Venetsialainen satama, historiaa ja hyviä istumapaikkoja Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa O...

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäkuu 2022   Ayia Napa ja Nikosia – Kypros 2015 Cancun ja Isla Mu...