Illan hämärtyessä saavuimme Chetumalin hotellille. Voi mikä ihana tunne oli päästä jaloittelemaan bussimatkan jälkeen! Sää oli pilvinen, mutta se ei haitannut – pääasia oli, että pääsimme ulos istumasta ja venyttelemään jalkoja.
Hotellimme, Capital Plaza, sijaitsi aivan kaupungin sydämessä, ja sen sijainti oli mitä mainioin lyhyille kävelyille keskustassa. Chetumal näytti aivan erilaiselta kuin olin odottanut. Olin kuvitellut suurkaupungin vilinää ja melua, mutta todellisuudessa katuja pitkin kulki rauhallisesti ihmisiä, autoja ja polkupyöriä. Asukkaita kaupungissa on noin 137 000, joten ei ihme, että tunnelma oli leppoisa.
Hotellia vastapäätä oli työmiehiä kunnostustöissä. Osa istuskeli, osa teki oikeasti töitä – ehkä tauko oli juuri menossa.
Ennen huoneeseen menoa Neiti Elämänpuu, kysyi haluaisimmeko lähteä hänen kanssaan katsomaan kaupunkia. Sovimme, että laitamme tavarat huoneeseen ja lähdemme heti tutkimaan ympäristöä.
Hotellihuone oli mukava: kaksi isoa sänkyä, minä sain jälleen oman sängyn.
Huoneessa oli myös kahvinkeitin, pulloja vettä ja toimiva wifi – tärkeää, jotta saatoin heti ladata lomakuvia Instagramiin.
Kylpyhuoneessa oli hygieniatarvikkeet, mutta lämmin vesi ei tahtonut oikein tulla suihkusta, joten illalla tuli virkistävä viileä suihku.
Kun tavarat oli aseteltu, lähdimme aulaan odottamaan Neiti Elänpuuta. Matkalla kohtasin erään paikallisen, ilmeisesti mayan, joka katseli uteliaana kulkijoita.
Kaupungissa ei ollut paljon nähtävää. Keskustassa oli pari isoa katua, muutamia kauppoja ja ruokapaikkoja. Kiertelimme äidin ja Neiti Elämänpuun kanssa muutaman korttelin, mutta mitään erityistä ei tullut vastaan.
Välillä roikkui hauskan näköisiä pinjatoja kauppojen edustalla, ja paikallinen tuholaistorjuntayritys mainosti palvelujaan – onneksi emme tarvinneet niitä.
Koska nähtävää ei ollut paljon, äiti ehdotti Neiti Elämänpuulle, että menisimme istumaan johonkin ravintolaan. Erään ravintolan kohdalla Neiti Elämänpuu kysyi espanjaksi, löytyisikö ravintolasta olutta, mutta tarjoilija kertoi, ettei ole – ja ohjasi meidät lähimmälle hotellille, josta sitä saisi. Päätimme palata hotellin terassille juttelemaan.
Terassilla vietimme mukavan hetken jutellen matkailusta ja geokätköilystä. Tihkusade yllätti meidät, mutta ei haitannut, koska olimme aurinkovarjon alla. Pian muut kiertomatkalaisetkin saapuivat paikalle, sillä matkaan kuului illallinen viereisessä ravintolassa.
Ravintolassa pöydässä oli silputtua tomaattia, sipulia ja vihreitä lisukkeita, sekä nachoja ja tulisia kastikkeita.
Vieressämme istui mukava pariskunta, joiden kanssa juttelimme. Äiti teki minulle lautasliinasta pontson, ja ystävällinen mies vieressämme antoi syötävää minulle – kiitos hänelle!
Alkupalaksi otettu silppu olikin tarkoitettu keittoon – pieni moka, mutta se ei haitannut, sillä oppaamme kertoi myöhemmin ruokakulttuurista enemmän.
Pääruuaksi saimme valita joko kanaa tai kalaa. Koska olimme satamakaupungissa, valitsimme kalaa. Jälkiruuaksi tuli hyllyvä kakku, äiti antoi oman jälkiruokansa Neiti Elämänpuulle – hän oli jälkiruokien ystävä.
Illan päätteeksi suuntasimme hotellihuoneeseen, sillä aamulla olisi jälleen aikainen herätys. Seuraavana päivänä matkamme jatkuisi kohti Belizeä, ja uusia seikkailuja olisi luvassa. Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti