Guatemalan raja-asemalle saapuminen oli todellinen helpotus, sillä pitkä bussimatka oli ollut yhtä tuskaa. Opas keräsi passimme ja lähti toimistoon hoitamaan rajamuodollisuuksia. Me muut saimme sillä aikaa viettää hetken pihalla jaloitellen.
Pihalla nukkui suloinen koira.
Hetken kuluttua näin myös pieniä tipusia tepastelemassa pihamaalla.
Yhtäkkiä äiti muisti, että bussissa oli vielä pussillinen keksejä. Hän ryntäsi hakemaan ne, sillä raja-asemalla näytti olevan niille käyttöä.
Pihalla kuljeskeli nimittäin nälkäisen näköinen kaveri.
Luulitko jo, että keksit menivät hänelle? Ei suinkaan. Paikallinen mies syötti tälle kaverille puusta poimittuja hedelmiä.
Äiti huomasi bussin vieressä kaksi pientä tyttöä. Hän kyykistyi heidän tasolleen ja sanoi: “Chicas!” Se taisi olla noin 15 prosenttia äidin espanjan sanavarastosta, mutta se riitti.
Tytöt kääntyivät salamannopeasti ympäri, ja äiti ojensi heille keksipussin.
Ilo oli ylimmillään. Tytöt ilahtuivat kekseistä, ja me puolestamme ilahtuimme heidän ilostaan.
Hetken kuluttua paikallisoppaamme Hugo ilmestyi pihalle kitara kädessään. Se oli ihana yllätys – hän aikoi soittaa meille musiikkia.
Hugo lauloi ja soitti meille useamman kappaleen. Laulujen joukossa olivat muun muassa La Bamba ja Macarena.
Se oli todella mukava hetki kesken pitkän matkustuspäivän. Äiti kävi antamassa Hugolle 50 pesoa tipiksi, sillä quetzalit olivat jo loppuneet. Tippi ei ollut pelkästään musiikkiesityksestä, vaan kiitoksena kaikesta avusta ja hyvästä palvelusta matkan aikana. Olihan Hugo esimerkiksi lähtenyt kanssamme etsimään geokätköä Tikaliin.
Pian oli aika nousta takaisin bussiin ja ajaa pieni matka eteenpäin kohti Guatemalan ja Meksikon välistä rajajokea.
Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti