Siirry pääsisältöön

Chișinău heinäkuussa 2015 – edullista ruokaa ja mukava hotelli

Oli vuosi 2015 ja olimme Moldovan pääkaupungissa Chișinăussa. Kaupungin edullinen hintataso tuli nopeasti selväksi – ja se näkyi koko matkan ajan.

Hintataso heinäkuussa 2015

  • Taksi lentokentältä keskustan hotellille noin 5–6 euroa
  • Iso paikallinen olut pääkadulla 0,80 euroa
  • Iso paikallinen olut edullisimmillaan 0,50 euroa
  • Ravintola-annokset pääkadun varrella 5–9 euroa
  • Ravintola-annos edullisessa ravintolassa noin 3,50 euroa
  • Viinipullo ruokakaupassa (edullisimmat) noin 2 euroa

Olin odottanut Moldovan tarjoavan hyvää ruokaa, mutta silti ravintola- ja ruokatarjonta pääsi yllättämään minut positiivisesti. Nyt täytyy kyllä heti tunnustaa, että perinteinen moldovalainen ruoka jäi meiltä kokonaan syömättä. Huisin noloa.

Eräänä päivänä kävimme syömässä pääkadulla (Stefan cel Mare) sijaitsevassa Andy’s Pizzassa. Kyseessä on ketjuravintola, jonka taso Tripadvisorin mukaan vaihtelee. Meidän kokemuksemme oli erittäin positiivinen – saimme mitä parhainta prosciuttopizzaa.

Viimeisenä iltana huomasimme, että kaupungin edullisen hintatason ansiosta rahaa oli vielä runsaasti jäljellä. 

Äiti oli aiemmin huomannut pääkadulla georgialaisen ravintolan nimeltä Tbilisi, joten suuntasimme sinne.

Pääruokien hinnat olivat 100–180 leuta, eli noin viidestä yhdeksään euroa. 

Listalla oli edullista talon valkoviiniä, mutta muut viinit olivat kalliimpia. Äidin mukaan talon valkoviini ei ollut erityisen hyvää, mutta ruoka sen sijaan oli erittäin maistuvaa.

Rahaa emme onnistuneet kuluttamaan suuria määriä tälläkään kertaa, joten vaihdoimme loput leut lentokentällä takaisin euroiksi.


Majoitus: Manhattan Hotel & Restaurant

Yövyimme Chișinăussa neljä yötä Manhattan Hotel & Restaurant -hotellissa. Hotellin sijainti oli mainio: sininen kirkko näkyi hotellin pihalta, pääkadulle oli matkaa noin 500 metriä ja suureen ostoskeskukseen (Mall Dova) noin kilometri.

Huone oli tilava – siellä pienen apinan kelpasi juoksennella ympäriinsä. Huoneiden äänieristys ei ollut parhaimmasta päästä, mutta hotellissa oli niin vähän asukkaita, ettei naapureista ollut häiriötä.

Parvekkeena toimi suuri terassi, joka oli mukava yllätys. Terassi oli yhteinen saman kerroksen asukkaille, mutta näimme siellä vain kerran muita vieraita. 

Terassilta avautui näkymä läheiselle poikkikadulle, jossa asusti koira, joka haukkui aina jonkun kulkiessa ohi. Yöunia se ei onneksi häirinnyt.

Aamiaishuoneena toimi kauniisti sisustettu hotellin ravintola.

Aamiainen oli ihan ok, mutta ei mielestäni neljän tähden hotellin tasoa. Tuoremehuja ei ollut tarjolla, eikä niitä voinut ostaa erikseen. En tiedä johtuiko tämä hotellista vai siitä, ettei Moldovassa tuolloin ollut tuoremehuja helposti saatavilla.

Hotellissa olisi ollut tarjolla myös ravintola, sauna, sisäuima-allas ja kauneudenhoitopalveluja, mutta näitä emme tällä matkalla käyttäneet.

Plussat

  • tilava huone
  • ystävällinen palvelu
  • hyvä sijainti
  • tallelokero huoneessa
  • ilmastointi
  • jääkaappi huoneessa kera edullisten juomien
  • terassi
  • ilmainen wifi
  • retkipalvelut

Miinukset

  • aamiainen
  • hinta
  • luottokortit eivät käyneet respassa (aulassa oli automaatti)
  • käteisellä maksettaessa vaihtorahojen kanssa oli toisinaan haasteita

Näin päättyy tarinani Moldovassa. Matka jatkuu Istanbuliin.


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Makujen matkassa

Matkoilla yksi parhaista tavoista tutustua uuteen paikkaan on ruoka. Paikalliset maut, ravintolat, torien herkut ja sattumalta löytyneet kahvilat jäävät usein mieleen yhtä vahvasti kuin nähtävyydetkin. Tähän koosteeseen olen kerännyt matkamuistoja ruoista maailmalta ja Suomesta, jotka ovat jääneet mieleen. Mukana on niin paikallisia ruokia, onnistuneita ravintolalöytöjä kuin hetkiä, jolloin hyvä ruoka, tunnelma ja seura ovat tehneet kokemuksesta mieleenpainuvan. Andorra la Vella 2014 – Jamónia, valkosipulia ja paahdettua leipää Barcelona 2014 – Ravintola Los Caracoles – Etanoita Espanjassa Gdańsk 2022 – Täydellinen tartar, erikoinen Negroni, kirsikkakastike ja Kotlet Schabowy Istanbul 2015 – Huomioruokaa ja ennustus kahvikupista Soul 2014 – Kurkistus Soulin ruokatarjontaan Tasokasta katuruokaa tarjolla, Streat Helsinki 16.- 22.3.2015 Tallinna, Tartto ja Ateena  Tokio, Rooma ja Belgrad Wrocław, Puola 2024 – Ravintola Le Gosse – Aamupala, tartar ja täydellinen filee mignon

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...