Oli helmikuu 2015 ja heräsin aikaisin aamulla. Ihailin Karibian sävyjä hotellin parvekkeelta Cancunissa. Tänään suunnitelmana oli suunnata bussilla hotellialueen toiseen päähän, sillä oman hotellimme edustalla ranta oli melko pieni ja suojaisa. Halusimme päästä suuremmalle ja leveämmälle hiekkarannalle.
Laitoimme viestiä Reissulasselle ja suuntasimme kolmistaan aamupalalle. Sen jälkeen kävimme respasta kysymässä ohjeet: missä on lähin bussipysäkki, mikä bussi kannattaa ottaa ja paljonko matka maksaa.
Vastaanotosta kerrottiin, että voisimme hypätä mihin tahansa bussiin, jossa lukee “Hotel Zone”. Lähin pysäkki löytyisi kävelemällä hieman hotellilta oikealle. Bussilippu maksoi 10,50 pesoa per henkilö (alle euron vuonna 2015), ja maksu suoritettiin suoraan kuljettajalle.
Tutkimme hotellin ilmaiskarttaa, mutta emme oikein tienneet, missä kohtaa meidän kannattaisi jäädä pois.
Alkuperäinen ajatus oli kävellä rannalla kauemmas hotellilta, mutta koko hotellialue – eli Zona Hotelera Cancun – on yhtä pitkää rantaviivaa. Reissulasse ehdotti, että ajaisimme bussilla mahdollisimman pitkälle alueen toiseen päähän ja jäisimme siellä pois.
Suunnitelma kuulosti hyvältä.
Lähdimme liikkeelle noin kahdeksan aikaan aamulla – ja päädyimme suoraan aamuruuhkaan.
Tämä ei ollut paras mahdollinen aika matkustaa bussilla. Hotel Zonen bussit olivat tupaten täynnä hotellien työntekijöitä matkalla töihin.
Seisoimme hetken pysäkillä toivoen tyhjempää kyytiä, mutta ruuhka näytti jatkuvan. Päätimme kävellä ensin ja nousta sitten bussiin.
Kävelimme ehkä pari kilometriä, jonka jälkeen hyppäsimme bussiin.
Bussimatkan aikana emme nähneet itse rantaa lainkaan, sillä suuret hotellirakennukset peittivät merimaiseman. Kun saavuimme hotellialueen eteläisempään päähän, jäimme pois suuren hotellin kohdalla.
Varsinaista julkista kulkureittiä rannalle ei näkynyt, joten oikaisimme hotellin läpi. Tämä ei ehkä ole täysin hotellien toivoma tapa toimia, mutta suurissa komplekseissa sulautuu helposti muiden turistien joukkoon. Joissakin pienemmissä hotelleissa näimme kylttejä, joissa läpikulku oli kielletty.
Hotellin allasalue näytti vaikuttavalta – isoja altaita, aurinkotuoleja rivissä ja palmuja huojuen tuulessa.
Lopulta pääsimme rannalle. Cancúnin rannat ovat julkisia, vaikka ne sijaitsevat hotellien edustalla. Aurinkotuolit ja varjot kuuluvat hotelleille, mutta itse hiekalla saa liikkua vapaasti.
Ranta oli juuri sellainen kuin olimme toivoneet: leveä, vaalea ja loputtoman pitkä. Nyt oli täydellinen hetki lähteä rauhalliselle aamukävelylle Karibian aallokkoa kuunnellen.
Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti