Siirry pääsisältöön

Bryssel, Ape maistaa herkullisia vohveleita

Kävelimme äidin kanssa Brysselin kaduilla, kun huomasimme, että kaikkialla tuoksuu makealta. Kadut ovat täynnä vohvelikojuja ja kahviloita, joista voi ostaa belgialaisia vohveleita. 

Belgialaiset vohvelit eivät ole pelkästään meidän turistien herkkuja. Alun perin vohvelit eivät olleet makeita, vaan suolaisia ja siitä syötiin aamupalalla ja välipalana. Olen kuullut, että ensimmäiset vohvelit on valmistettu jo keskiajalla ja niitä paistettiin koristeellisissa metallisissa muoteissa. Nykyisin vohvelityyppejä on erilaisia, joista suosituimmat taitaa olla Brysselin vohveli, joka on kevyt, ilmava ja suorakulmainen sekä Liège’n vohveli, joka on makeampi ja pienempi.

Belgia on kuuluisa vohveleistaan ja niitä myydään kahviloissa, kaduilla ja toreilla. Lisukkeena vohveleissa voi olla suklaata, tuoreita hedelmiä, marjoja, kermavaahtoa tai jäätelöä.

Halvimmillaan pelkän vohvelin sai vuonna 2015 eurolla.

Minä valitsin kuitenkin vähän kalliimman vaihtoehdon – olin nimittäin mainonnan uhri.

Paikka sijaitsi lähellä Grote Markt -aukiota, ja lehtisessä luki houkutteleva lause “kotitekoiset vohvelit”. Mainos sisälsi myös kupongin, jolla sain euron alennuksen. Hetken aikaa mietin, ostanko vohvelin kahvilasta vai ulkoa kojusta. Kahvilassa oli pitkä jono, joten päädyin katselemaan hinnastoa kadulta käsin ja ottamaan vohvelin kadun puolelta.

Seuraavaksi piti miettiä täytteet. 

Belgialainen suklaa houkutteli, mutta päädyin lopulta turvalliseen valintaan: vohveli tuoreilla mansikoilla ja kermavaahdolla. Hintaa annokselle tuli 4,50 euroa vuonna 2015, ja voi kuinka herkullinen se olikaan! 

Kermavaahto oli pehmeää ja mansikat makeita, ja vohvelin pohja juuri sopivan rapea.

Jos käyt Brysselissä, vohveleita kannattaa ehdottomasti maistaa. Matkamme Brysselissä jatkuu seuraavassa tarinassa

Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Makujen matkassa

Matkoilla yksi parhaista tavoista tutustua uuteen paikkaan on ruoka. Paikalliset maut, ravintolat, torien herkut ja sattumalta löytyneet kahvilat jäävät usein mieleen yhtä vahvasti kuin nähtävyydetkin. Tähän koosteeseen olen kerännyt matkamuistoja ruoista maailmalta ja Suomesta, jotka ovat jääneet mieleen. Mukana on niin paikallisia ruokia, onnistuneita ravintolalöytöjä kuin hetkiä, jolloin hyvä ruoka, tunnelma ja seura ovat tehneet kokemuksesta mieleenpainuvan. Andorra la Vella 2014 – Jamónia, valkosipulia ja paahdettua leipää Barcelona 2014 – Ravintola Los Caracoles – Etanoita Espanjassa Gdańsk 2022 – Täydellinen tartar, erikoinen Negroni, kirsikkakastike ja Kotlet Schabowy Istanbul 2015 – Huomioruokaa ja ennustus kahvikupista Soul 2014 – Kurkistus Soulin ruokatarjontaan Tasokasta katuruokaa tarjolla, Streat Helsinki 16.- 22.3.2015 Tallinna, Tartto ja Ateena  Tokio, Rooma ja Belgrad Wrocław, Puola 2024 – Ravintola Le Gosse – Aamupala, tartar ja täydellinen filee mignon

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...