Siirry pääsisältöön

Bratislava – Ostoskeskus Eurovea ja terassi Tonavan rannassa

Haahuilimme vielä ympäri Bratislavaa etsimässä jotakin uutta nähtävää. Seuraavana päivänä jättäisimme kaupungin taaksemme ja suuntaisimme kohti Wieniä, joten nyt oli viimeinen tilaisuus tehdä löytöjä.

Ja sellainen löytyikin – aivan vahingossa.

Eteemme ilmestyi moderni ostoskeskus nimeltä Eurovea.

Sirkustunnelmaa ostoskeskuksen pihalla

Ostoskeskuksen pihalla oli meneillään jonkinlainen esitys. Sirkustaiteilijoita liikkui aukiolla, ja tietenkin minun piti päästä turistikuvaan heidän kanssaan. Ei joka päivä apina pääse samaan kuvaan akrobaattien kanssa.

Sisältä Eurovea paljastui suureksi ja moderniksi kokonaisuudeksi. Tarjolla oli vaateliikkeitä, elokuvateatteri ja laaja food court. Kiertelimme hetken liikkeissä, mutta tällä kertaa emme tehneet suuria löytöjä.

Kun kuljimme ostoskeskuksen läpi toiselle puolelle, edessämme avautui suuri aukio suihkulähteineen. 

Aukion toisella puolella ostoskeskus jatkui, ja ympärillä oli runsaasti terasseja.

Terassi Tonavan rannalla

Aukion laidalla avautui näkymä Tonavalle. Joen rannassa oli viihtyisiä terasseja, ja ilmassa tuntui kesäinen tunnelma.

Lähettyvillä seisoi suuri patsas: Milan Rastislav Štefánik. Patsas oli vaikuttava ja arvokas – aivan eri tunnelmaa kuin vanhankaupungin pienemmät veistokset.

Istuskelin hetken Tonavan rannassa ja sain lainata äidin uusia aurinkolaseja. Ne olivat heräteostos Euroveasta, hintaa huimat viisi euroa. Ei paha.

Hauska patsas ja huimaa tasapainoilua

Palasimme takaisin aukiolle katsomaan tarkemmin suihkulähteen vieressä olevaa hauskan näköistä patsasta. Se ansaitsi ehdottomasti läheisemmän tarkastelun.

Mutta kuumuus alkoi taas painaa. Päätimme paeta hetkeksi takaisin sisälle ilmastoituun ostoskeskukseen.

Ylimmässä kerroksessa oli food court – edullisia ruokapaikkoja moneen makuun. Sieltä löytyi myös lisää sirkustunnelmaa.

Eräs nainen käveli rohkeasti nuoralla korkealla yläilmoissa, eikä suojaverkkoa näkynyt missään. 

Minua vähän hirvitti. Näytti siltä, että erästä miestäkin jännitti – hän katseli naista anovan näköisenä, aivan kuin pyytäen tätä tulemaan pois nuoralta.

Mutta ei hätää. Nainen pysyi narulla, eikä kukaan pudonnut.

Kohti Wieniä

Kun olimme nähneet Eurovean ja Tonavan rannan tunnelman, oli aika palata hotellille. Bratislava oli tarjonnut meille niin vanhankaupungin kujia, palatseja, puistoja kuin moderneja ostoskeskuksiakin.

Huomenna matka jatkuisi kohti Wieniä.

Emme tosin vielä tienneet, millä kulkuvälineellä sinne lähtisimme.

Se selviää seuraavassa tarinassa.


Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Makujen matkassa

Matkoilla yksi parhaista tavoista tutustua uuteen paikkaan on ruoka. Paikalliset maut, ravintolat, torien herkut ja sattumalta löytyneet kahvilat jäävät usein mieleen yhtä vahvasti kuin nähtävyydetkin. Tähän koosteeseen olen kerännyt matkamuistoja ruoista maailmalta ja Suomesta, jotka ovat jääneet mieleen. Mukana on niin paikallisia ruokia, onnistuneita ravintolalöytöjä kuin hetkiä, jolloin hyvä ruoka, tunnelma ja seura ovat tehneet kokemuksesta mieleenpainuvan. Andorra la Vella 2014 – Jamónia, valkosipulia ja paahdettua leipää Barcelona 2014 – Ravintola Los Caracoles – Etanoita Espanjassa Gdańsk 2022 – Täydellinen tartar, erikoinen Negroni, kirsikkakastike ja Kotlet Schabowy Istanbul 2015 – Huomioruokaa ja ennustus kahvikupista Soul 2014 – Kurkistus Soulin ruokatarjontaan Tasokasta katuruokaa tarjolla, Streat Helsinki 16.- 22.3.2015 Tallinna, Tartto ja Ateena  Tokio, Rooma ja Belgrad Wrocław, Puola 2024 – Ravintola Le Gosse – Aamupala, tartar ja täydellinen filee mignon

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...