Viimeisenä kokonaisena päivänä Barcelonassa päätimme ottaa rennosti. Nähtävyyksiä olisi riittänyt vaikka kuinka paljon, mutta tällä kertaa halusimme nauttia kaupungista ilman aikatauluja. Suuntasimme aamulla rannalle ja päätimme viettää illan kuuluisalla La Ramblalla.
Päivä oli aurinkoinen ja lämmin.
Meri houkutteli uimaan, ja vesi tuntui virkistävältä helteessä. Rannallamme ei ollut aurinkotuoleja, mikä ei meitä haitannut – olen kuullut, että niiden vuokrat voivat Barcelonassa olla melko korkeita. Hiekalla makoilu ja merituulessa kuivuminen riittivät meille mainiosti.
Parin tunnin rantaelämän jälkeen kävimme rantabaarissa juomassa kylmät juomat ja palasimme hotellille pakkailemaan seuraavan aamun lähtöä varten.
Illan tullen otimme taksin ja ajoimme kohti La Ramblaa. Kadulla virtasi loputon ihmisjoukko: turisteja, paikallisia, katutaiteilijoita ja kukkamyyjiä. Kävelimme rauhassa päästä päähän ja etsimme sopivaa terassia, jolle istahtaa hetkeksi seuraamaan vilinää.
Matkan varrella poikkesimme myös värikkääseen kauppahalliin, La Boqueriaan. Kojut notkuivat tuoreita hedelmiä, ilmakuivattuja kinkkuja, mereneläviä ja monenlaisia herkkuja. Pelkkä kiertely oli elämys – värit, tuoksut ja äänet täyttivät koko hallin.
Istuimme lopulta terassille katsomaan ihmisvirtaa. Hetken kuluttua eteemme pysähtyi joukko brasilialaisia nuoria miehiä, jotka aloittivat näyttävän esityksen. Voltit, hypyt ja rytmikäs musiikki keräsivät ympärilleen suuren yleisön, ja me saimme nauttia esityksestä eturivistä.
Illan kohokohta oli kuitenkin vielä edessä. Äiti oli saanut työkaveriltaan Virpiltä vinkin perinteikkäästä ravintolasta, ja viimeisen illan kunniaksi halusimme syödä hyvin. Suuntasimme vanhankaupungin kapealle kadulle ravintolaan nimeltä Los Caracoles.
Vuonna 1895 perustetun ravintolan nimi tarkoittaa suomeksi etanoita. Paikka on tunnettu siitä, että kanat paistuvat vartaissa aivan sisäänkäynnin tuntumassa kadun puolella.
Astuessamme sisään tarjoilija johdatti meidät pöytään keittiön läpi – se oli hauska ja hieman erilainen tapa saapua saliin.
Saimme pöydän, josta näimme suoraan keittiöön. Oli mukava seurata kokkien työskentelyä.
Koska emme olleet aiemmin maistaneet Espanjassa etanoita, päätimme rohkeasti tilata niitä alkupalaksi. Ravintolan nimeä kunnioittaen. Odotimme perinteistä valkosipulivoissa tirisevää pannua, mutta annos yllätti meidät täysin. Etanoita oli runsaasti, ja kastike oli jotain aivan muuta – täyteläistä, mausteista ja uskomattoman hyvää.
Kun tartuin haarukkaan, tarjoilija osoitti pöydässä olevia pieniä tikkuja. Niin tietenkin – niillähän ne kuuluikin nostaa kuoristaan.
Pääruoaksi valitsimme vartaassa paistettua kanaa, jota olimme ihastelleet jo sisään tullessa. Kana oli hyvää ja mehevää, vaikkei mikään makuelämysten ilotulitus ollutkaan. Jälkiruokaakin meille yritettiin vielä tarjota, mutta olimme niin täynnä, että jouduimme kohteliaasti kieltäytymään.
Illallisen jälkeen kävelimme hetken rantakadulla iltahämärässä.
Vastaan tuli hauska, hymyilevä hummerihahmo, joka jäi mieleen yhtenä niistä pienistä, yllättävistä hetkistä, joita matkoilla aina sattuu.
Pian oli kuitenkin aika palata hotellille. Seuraavana aamuna herätys olisi aikainen – lento Barcelonasta Zürichiin odotti, ja uudet seikkailut olivat jo edessä.
Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti