Andorra on pieni valtio Espanjan ja Ranskan välissä Pyreneiden vuoristossa. Sen pääkaupunki on Andorra la Vella, joka on noin 1 000 metrin korkeudessa merenpinnasta – yksi Euroopan korkeimmalla sijaitsevista pääkaupungeista. Andorrassa ei ole lentokenttää eikä rautatieasemaa, joten sinne saavutaan bussilla tai autolla joko Espanjan tai Ranskan kautta. Maa on tunnettu verovapaasta ostosmahdollisuudestaan, talviurheilusta ja upeista vuoristomaisemistaan.
Heräsimme aamulla uuteen päivään Andorra la Vellassa. Minä avasin ikkunan ja ihastelin ympärillä kohoavia vuoria. Kaupunki levittäytyi laaksoon, ja talot nousivat rinteitä pitkin ylöspäin.
Hotellin aamiaisen jälkeen lähdimme katsomaan kaupunkia.
Kävelimme hotellilta mäen alas ja saavuimme turistitoimistolle, joka näkyy seuraavassa kuvassa vasemmalla. Kävimme kysymässä paikalliset nähtävyydet ja saimme ilmaisen kartan. Kuvassa näkyy myös ravintola (keltainen rakennus), jossa kävimme myöhemmin syömässä oikein hyvää välipalaa.
Meillä oli vain yksi kokonainen päivä Andorrassa, joten emme lähteneet pääkaupunkia kauemmaksi, vaikka saimme turistitoimistosta muitakin vinkkejä, esimerkiksi patikointireiteistä vuorille. Andorra on suosittu erityisesti vaeltajien ja talvella laskettelijoiden keskuudessa.
Kaupungilta löysimme seuraavia nähtävyyksiä: Salvador Dalín taideteoksen La Noblesse du Temps (”Ajan aateluus”), joka tunnetaan sulavasta kellostaan.
Liikenneympyrässä oli patsaita ja vastaan tuli rakennus, joka näytti minun mielestäni kirkolta, mutta se olikin kylpylä. Kyseessä taisi olla kuuluisa Caldea, joka on yksi Etelä-Euroopan suurimmista vuoristokylpylöistä.
Ai niin! Ja sitten vielä tällainen tyttö ja kana -patsas. Vai onkohan se nainen ja kukko?
Kaupunki oli nopeasti kävelty ympäri, ja kävimme katsomassa ruokakaupan tarjontaa. Andorra tunnetaan edullisista hinnoistaan, ja kaupoista löytyi komeita ilmakuivattuja kinkkuja roikkumassa katosta. Olisin halunnut ostaa yhden, mutta äiti sanoi, ettei se mahtuisi laukkuun.
Sitten löytyi aikuisten juomapullo, josta äiti halusi ottaa kuvan.
Turistitoimistossa kerrottiin aiemmin, että ylempänä kaupungissa kulkee maisemareitti. Päätimme lähteä kipuamaan ylöspäin.
Kipusimme mäkeä jonkin aikaa, ja lopulta vastaan tuli umpikuja. Lähdimme kiipeämään toiseen suuntaan, mutta tällä kertaa usko loppui kesken.
Palasimme takaisin alas ja otimme taksin päästäksemme kävelypolun alkuun. Taksi vei meidät maisemareitin päähän, ja hintaa vuonna 2014 kyydille tuli noin 5–6 euroa. Tästä polku sitten alkoi.
Seuraavassa kuvassa olen kävelypolulla.
Joki virtasi vieressä – kyseessä lienee Valira – mutta näkymät eivät mielestäni olleet erityisen hienot, koska jokea ei nähnyt juuri lainkaan. Olimme kuitenkin tyytyväisiä, että tuli hieman ulkoiltua vuoristoilmassa. Kävimme kävelemässä vielä toisen reitin, joka kulki kaupungin puolella. Jonkin aikaa käveltyämme päätimme palata takaisin alas.
Menimme välipalalle keskustassa Dalín kellon luona olevaan ravintolaan, joka oli keltaisessa rakennuksessa. Otimme listalta vain jotain, jossa luki Jamón, koska se taisi olla ainoa sana, jonka ymmärsimme. Tiesimme siis saavamme ilmakuivattua kinkkua, mutta emme sitä, mitä kinkun kanssa tulisi.
Annos tuli pöytään ja olimme tyytyväisiä. Paahdettua leipää, valkosipulinkynsi, tomaattia ja ilmakuivattua kinkkua… voi lurps.
Äiti leikkasi tomaatit ja pilkkoi valkosipulinkynnen.
Sitten oli aika maistella annosta.
Kylläpä välipala maistui hyvältä auringonpaisteessa. Niin yksinkertaista ruokaa, mutta niin hyvää – tätä täytyy tehdä kotonakin. Tosin luulen, että joudumme kuntokuurille tämän loman jälkeen. Jos et kerro kenellekään, niin voin kertoa sinulle, että tilasimme saman alkupalan vielä uudelleen.
Oikeaoppisesti valkosipulia olisi pitänyt hieroa leipään, mutta meidän tapa syödä annos osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi. Tätä makuelämystä tultaisiin muistelemaan vielä vuosien jälkeen.
Illalla kävimme vielä syömässä hotellia vastapäätä olevassa ravintolassa ja pienellä iltakävelyllä katsomassa valopatsaita, jotka olivat pylväiden päässä. Vuorten ympäröimä kaupunki näytti iltavalaistuksessa tunnelmalliselta.
Olimme viettäneet kaksi yötä Andorra la Vellassa, ja seuraavana päivänä oli aika jatkaa matkaa kohti Barcelonaa. Paluulippuja emme olleet ostaneet etukäteen, sillä luotimme siihen, että saisimme liput samana päivänä bussiasemalta.
Ajoimme taksilla asemalle ja ostimme liput Barcelonaan, määränpäänä Santsin asema. Kaikki sujui helposti, ja pian istuimme bussissa matkalla kohti Espanjaa.
Bussi kulki muutamien pienten kaupunkien ja kylien läpi, kunnes saavuimme rajalle. Ensimmäisestä tarkastuspisteestä ajoimme ohi pysähtymättä, mutta Espanjan puolella tullissa meidän piti pysähtyä.
Kuljettaja nousi seisomaan ja sanoi jotain espanjaksi. Emme heti ymmärtäneet, mitä hän tarkoitti. Hän toisti asiansa, ja silloin Reissulasse totesi, että meidän täytyy varmaan mennä ulos.
Muut matkustajat jäivät istumaan paikoilleen, mutta me nousimme ja menimme bussin ulkopuolelle avaamaan laukkujamme. Laukuissa ei tietenkään ollut mitään laitonta, ja tullivirkailijalle riitti, että avasimme ne – sen tarkempaa tutkimista ei tarvittu. Minä puolestani esitin elotonta pehmolelua, etten vain joutuisi mihinkään karanteeniin.
Pian pääsimme takaisin bussiin ja jatkamaan matkaa kohti Barcelonaa.
Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti