Saavuimme Andorra la Vellan hotellille illalla kello kahdentoista jälkeen.
Respassa odotti meitä iäkkäämpi herrasmies, joka ystävällisesti otti meidät vastaan, vaikka hotelliin kirjautuminen oli kello kahteentoista saakka.
Hän pyysi passeja, ja äiti ojensi kaksi passia tuolle miehelle. Ei, ei ole minulla mitään passia – ne passit olivat äidin ja Reissulassen.
Respassa oleva mies tutki hetken passeja, katsoi Reissulassea ja sanoi: ”Tämä ei ole sinun passisi, tässä kuvassahan on sinun poikasi.” Meitä kaikkia nauratti. Setä taisi olla huumorimies, ja me olimme aika väsyneitä. Onneksi hän ei kommentoinut äidin passikuvaa, siinä olisi hymy voinut hyytyä.
Saimme huoneen avaimen, ja minä pääsin vihdoin lepäämään. Äiti ja Reissulasse lähtivät vielä etsimään ruokapaikkaa.
Hetken kävelyn jälkeen he löysivät Salvador Dalin hienon teoksen. Dali oli vähän erikoinen taiteilija, ja äitini pitää hänen teoksistaan kovasti. No onhan se minun äitikin vähän erikoinen.
Kun teos oli kuvattu, he jatkoivat matkaa. Avoinna olevaa ruokapaikkaa ei kuitenkaan löytynyt. Yhdessä ravintolassa oli ovet auki, mutta sisällä ilmoitettiin paikan olevan suljettu. Vastaan tuli ihmisiä, mutta he taisivat tulla juuri suljetuista paikoista. Osa puhui hieman kovempaa, jolloin joku joukosta sanoi: ”Hysss.” Tämä toistui vielä toisen kerran, kun toinen ihmisryhmä tuli meitä vastaan. Onkohan niin, että Andorrassa pitää olla hiiren hiljaa kello kahdentoista jälkeen?
Nyt äidille ja Reissulasselle alkoi olla jo selvää, ettei ruokapaikkaa löytyisi. He päättivät etsiä paikan, josta he saisivat aikuisten juomat. Avoimen baarin löytäminen oli myös vaikeaa, mutta vihdoin yhdeltä poikkikadulta löytyi baari, joka oli auki. He kävivät juomassa yhdet juomat ja palasivat sen jälkeen seurakseni hotellille nukkumaan, jotta seuraavana päivänä jaksaisimme tutkia Andorra la Vellaa.
Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti