Siirry pääsisältöön

Malta, osa 20, Gozon saaren pääkaupunki Victoria

Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa bussilla päivän viimeiseen kohteeseen, joka oli saaren pääkaupunki Victoria. Kaupunki sijaitsee keskellä Gozon saarta noin seitsemän kilometrin päässä Mgrrin satamasta. Victoria on saanut nimensä Englannin kuningattaren mukaan, mutta osa paikallisista kutsuu vieläkin kaupunkia sen entisellä arabiankielisellä nimelle Rabat. 


Kun saavuimme Victorian itsenäisyysaukiolle (It-Tokk), oli meillä mahdollisuus lähteä matkanjohtajan Arjan mukana katsomaan Citadelin linnoitusta tai jäädä viettämään aikaa keskustaan. Minä lähdin äidin, Raijan ja kahden muun naisen kanssa katsomaan linnoitusta.

Linnoitukseen piti kulkea pitkä ylämäki, sillä linnoitus sijaitsee yli 150 metriä merenpinnan yläpuolella. Kun pääsimme linnoituksen portista sisään, oli meitä vastassa suuri katedraali (Il-Katidral).



Katedraalin sisällä en käynyt, sillä sinne oli sisäänpääsymaksu. 

Jatkoimme matkaa Arjan mukana linnoituksen muurille, josta avautui maisema Victoriaan. Arja kertoi meille tarinoita Victorian kaupungista ja rakennuksista. 


Kun tarinatuokio oli ohi, meidät päästettiin irti, saimme siis käyttää lopun ajan haluamallamme tavalla. Citadel oli mielestäni nähty tällä lyhyellä visiitillä, vaikka muutakin nähtävää olisi varmasti linnoituksesta löytynyt. 

Minua kiinnosti enemmän käydä katsomassa mitä Victorian keskustassa oli. Palasimme äidin ja Raijan kanssa samaa reittiä takaisin, jonka olimme kulkeneet linnoitukseen. Tällä kertaa tosin kävely sujui hieman kevyemmin, sillä ylämäen sijaan tassuttelin alamäkeä pitkin takaisin keskustaan. 

Kävelimme It-Tokk-aukiolta seuraavalle aukiolle, joka oli Pjazza San Grog. Aukion perällä seisoi ylväänä Basilica of St. George eli Pyhän Yrjänän kirkko. 


Ikää tällä kirkolla on yli 300 vuotta. Kirkon oven molemmin puolin oli valtavat valkoiset kukka-asetelmat. 


Valkoisia kukkia löytyi myös kirkon sisältä. Yksi hermostuneen näköinen mies kävi korjailemassa kukka-asetelmia, olisikohan hän ollut hääsuunnittelija. 


Kirkko oli sisältä kaunis ja koristeellinen. Pääalttarin baldakiini huisin hieno. 


Kirkkoon tutustumisen jälkeen kävin äidin ja Raijan kanssa katselemassa turistikauppoja. Äiti ja Raija saivat eräästä myymälästä maistiaisiksi paikallista kaktuslikööriä. 

Kaupoissa kiertelyn jälkeen istuimme It-Tokk-aukion reunalla olevalle terassille, vaikka itse aukio oli remontin alla. Kansainvälinen opas Anna kävi vinkkaamassa meille paikasta, josta saisi maistiaisiksi liköörejä, mutta Äiti ja Raija oli ehtineet jo suorittaa maistelut.  

Päivä oli ollut pitkä, mutta erittäin mielenkiintoinen ja antoisa. Nyt oli aika palata kuitenkin takaisin hotellille. 


Päivä Gozon saarella oli sujunut leppoisissa tunnelmissa. Kaksi edellistä päivää olimme katselleet nähtävyyksiä melko tiiviillä tahdilla. Gozon retki oli suunniteltu hyvin, sillä nähtävyyksillä meille jäi omaa aikaa nauttia päivästä. 

Kiitos hyvin suunnittelusta retkestä ja erityiskiitos Arjalle, joka opasti meitä saarella. Arja kertoi Maltasta ja Gozon saaresta mielenkiintoisella tavalla sekä oli erittäin miellyttävä ja huumorintajuinen persoona. 

Matka jatkuu seuraavassa osassa Maltan pääsaarella. Käymme Masaxlokkin kalastajakylässä ja markkinoilla.   

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia pääset lukemaan klikkaamalla tästä.



Kommentit

  1. Lämmin halaus suloistakin suloisemmalle Apelle! <3 Pidän tavastasi kirjoittaa huumorilla höystettynä, ja tämä blogi saakin minut aina hyvälle tuulelle. :) Toista näin positiivisista ja hyvää mieltä aikaan saavaa matkailublogia saa etsiä! Toivottavasti saan lueskella pian lisää kertomuksia Apen matkoista, odotan jo innolla seuraavaa postausta! Kiitos tästä ihanasta blogista, pieni apina Ape on pelastanut monta päivääni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mikä ihana palaute! Mieltäni lämmittää erityisesti se, kun lukija tulee hyvälle tuulelle lukiessaan juttujani. Lupaan julkaista huomenna uuden jutun. Lämmin halaus myös sinulle lolineito. <3 -Ape

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...

Bratislava, turistijunan kyydissä – Ape huristelee linnalle ja ufosillalle

Kun tassuttelimme Bratislava n vanhassakaupungissa vuonna 2015, silmiini osui hauskoja, turisteille tarkoitettuja pikkujuniа. Olimme tulleet kaupunkiin takki auki – emme olleet etukäteen juuri perehtyneet nähtävyyksiin. Päätimme siis hypätä opastetulle kierrokselle ja antaa jonkun muun kertoa, mitä oikein katselimme. Junien vieressä seisoi lipunmyyjiä, ja menimme kyselemään vaihtoehtoja.  Tarjolla oli kaksi kierrosta: Old Town Tour – vanhankaupungin kierros, 10 € Castle Tour  – linnakierros, 10 €, kesto noin tunti ja 15 minuutin pysähdys linnalla Koska olimme jo kolunneet vanhankaupungin kujia omin tassuin, valitsimme linnakierroksen. No nyt tuli kaupat! Lipunoston jälkeen äiti nappasi minusta turistikuvan ennen kuin nousimme junaan.  Sisällä saimme kuulokkeet. Minä laitoin ne tarkasti korvilleni ja yritin keskittyä. Oli aika sivistää pientä apinaa. Junamatkan aikana näimme vilaukselta palatseja, kirkkoja ja eri aikakausien rakennuksia. Osa vilahti ohi niin nopeasti, ...