Siirry pääsisältöön

Malta, osa 19, lounas ic-cimassa ja kaunis Xlendin lahti Gozolla

Sinisen ikkunan ihastelun jälkeen meille jäi vielä hetki aikaa, ennen kuin jatkoimme matkaa seuraavaan kohteeseen. No minä käytin tämän ajan hyödyksi ja kävin ostamassa jäätelön. 


Annos oli hieno, mutta jäätelö ei ollut mielestäni kovin hyvää. Mutta kun jäätelön sekoitti pohjalla olevaan jäämurskaan parani maku huomattavasti. Jäätelön syönnin jälkeen jatkoimme matkaa bussilla seuraavaan kohteeseen. 

En ollut ajatellut, että ohjelmassa oli seuraavaksi lounas. Vahinkoa ei kuitenkaan käynyt, sillä lounas ei ollut erityisen herkullinen. Maisema puolestaan, jossa ravintoa sijaitsi oli kaunis. 


Ravintolan nimi oli ic-cima ja se sijaitsee kolmen kilometrin päässä pääkaupungista Victoriasta Xlendin lahdessa (Xlendi Bay). Itse en voi suositella ravintolan ruokia, mutta näkymät ravintolan terassilta olivat upeita. 

Tripadvisorissa tämä ravintola on kuitenkin saanut hyvät arvostelut, joten saattaa olla, että parempaa ruokaa saa, kun ravintolaan menee itse ja tilaa ruuan listalta. Olen kokenut monesti matkoillani järjestetyillä retkillä syödessäni, että annokset eivät ole niin hyviä, kun ruoka tehdään isolle porukalle ja varmaan edulliseen hintaan. 


Alkuun saimme perussalaattia, johon sai hieman makua lisäämällä oliiviöljyä ja viinietikkaa. 


Olimme aiemmin saaneet valita pääruuan kahdesta vaihtoehdosta. Tarjolla oli joko kanaa tai kalaa. Matkanvetäjä Arja kertoi meille valintahetkellä, että kala olisi pakastekalaa. Tämä ei meinannut mennä minun jakeluun millään. Saariryhmä keskellä Välimerta ja ravintolassa tarjotaan pakastekalaa! 


Kanankoipi oli ihan hyvää, mutta kalan valinneet eivät olleet tyytyväisiä saamaansa ruokaan. Jälkiruuaksi tuli vielä jäätelöä, minulta se jäi syömättä. 


Mielestäni jäätelö maistui teolliselta ja esanssilta, mutta se saattaa myös johtua siitä, että olin syönyt alkupalaksi jo jäätelön Sinisellä ikkunalla. 

Mutta se siitä lounaasta, ravintolan terassi oli toinen juttu. Olimme syöneet lounaan sisätiloissa, mutta kun lounas oli syöty, ryntäsin ravintolan ulkoterassille. 

Meillä oli hetki omaa aikaa lounaan jälkeen, jonka minä päätin käyttää maisemien katseluun. Seurakseni terassille sain äidin ja muut suomalaiset, jotka oli mukana tällä retkellä. 




Kun istuimme terassilla, kansainvälinen opas Anna kävi vinkkaamassa, että rantaa pitkin voisi käydä kävelyllä Xlendissä, mutta meistä oli parempi idea katsella maisemia terassilta käsin. 


Xlendin lahti (Xlendi Bay) oli vuosia kalastajakylä, joka on muuttunut turistikohteeksi, tuoden lahden poukamaan hotelleja, ravintoloita ja baareja. 

Äiti otti jälkiruuaksi viiniä ja muut matkaajat muita aikuisten juomia. 


Nyt alkoi olla lomafiilis kohdilla. Aurinkoa, kauniita maisemia, juomaa ja mukavaa juttuseuraa. Terassilla olisi voinut istua pidempäänkin. 


Lounaan aikana ja terassilla istuessa, olimme huomanneet, että ihmiset kulkivat polkua (yllä olevassa kuvassa vasemmalla) pitkin lahden poukamaan. Lähtiessä matkanjohtajamme Arja kertoi meille, että polku oli aikanaan tehnyt nunnia varten. Heillä oli ollut yksityinen uimapaikka kallion suojassa. 

Matka jatkuu seuraavassa osassa Gozon saaren pääkaupunkiin Victoriaan. 

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia pääset lukemaan klikkaamalla tästä.



Kommentit

  1. Ape sijottu Blogipolun katsotuimmaksi! Hyvä Ape! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow! Kiitos tiedosta, en ollut huomannut, että sivustolla on tuollainen suosituimmat kohta. -Ape

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...

Bratislava, turistijunan kyydissä – Ape huristelee linnalle ja ufosillalle

Kun tassuttelimme Bratislava n vanhassakaupungissa vuonna 2015, silmiini osui hauskoja, turisteille tarkoitettuja pikkujuniа. Olimme tulleet kaupunkiin takki auki – emme olleet etukäteen juuri perehtyneet nähtävyyksiin. Päätimme siis hypätä opastetulle kierrokselle ja antaa jonkun muun kertoa, mitä oikein katselimme. Junien vieressä seisoi lipunmyyjiä, ja menimme kyselemään vaihtoehtoja.  Tarjolla oli kaksi kierrosta: Old Town Tour – vanhankaupungin kierros, 10 € Castle Tour  – linnakierros, 10 €, kesto noin tunti ja 15 minuutin pysähdys linnalla Koska olimme jo kolunneet vanhankaupungin kujia omin tassuin, valitsimme linnakierroksen. No nyt tuli kaupat! Lipunoston jälkeen äiti nappasi minusta turistikuvan ennen kuin nousimme junaan.  Sisällä saimme kuulokkeet. Minä laitoin ne tarkasti korvilleni ja yritin keskittyä. Oli aika sivistää pientä apinaa. Junamatkan aikana näimme vilaukselta palatseja, kirkkoja ja eri aikakausien rakennuksia. Osa vilahti ohi niin nopeasti, ...