Siirry pääsisältöön

Yllätyshetkiä maailmalla, näitä en odottanut näkeväni!

Ensimmäinen yllätyshetki tapahtui Israelissa. Äiti avasi aamulla parvekkeen oven, jotta huoneeseen tulisi raitista ilmaan. Kello oli vasta kuusi, joten äiti veti verhon oven eteen ja palasi sänkyyn lepäilemään. 

Kun äiti lepäili sängyssä kuului jostain mau. Hän epäili korviaan, eikä välittänyt äänestä. Hetken päästä kuului uudestaan mau, aivan kun kissa maukuisi. 

Kissa? Eihän se voisi olla kissa. Huone oli viidennessä kerroksessa. 

Kun kolmannen kerran kuului mau, oli äidin pakko nousta jo sängystä ja tarkistaa tilanne. Hän meni parvekkeen oven luokse ja veti verhon oven edestä pois. Äiti hieman hätkähti, sillä totta tosiaan, verhon takana istui kissa. 

Kissa yritti tulla sisään, mutta äidistä se ei ollut hyvä idea. 


Äiti katseli hetken uutta ystävää ja mietti uskaltaisiko silittää kissaa. 

Kissa näytti hallitsevan taidon, "kuinka pelokasta ihmistä lähestytään". Hän hankasi päätään tuoliin ja näytti eri söpöltä. 


Tämä teki äitiin vaikutuksen ja hän päätti silittää kissaa. Äidin hoivavietti heräsi. Kissanhan oli saatava jotain syötävää. 

Äiti jutteli kissalle ja sanoi, minulla ei ole sinulle mitään tarjottavaa, kunnes äiti muisti, että hotelli oli tuonut hänelle kahvimaitoa jääkaappiin. 

Äiti haki kissalle maitoa ja kaatoi sen lautaselle. Kissa litki maidon hyvillä mielin ja kun maito oli juotu, kissa hyppäsi syliin silitettäväksi. 


Äiti sai kissasta kaverin koko loman ajaksi. Voit vain arvata, että ostiko äiti kauppareissuilla myös ruokaa kissalle. 

Toinen yllätyshetki tapahtui Soulissa. 

Hotellihuoneen kylpyhuoneesta löytyi wc-pönttö, jossa oli kaikenlaisia toimintoja, mm. pesua, kuivatusta ja istuinrenkaan lämmitystä. 


Kolmas yllätyshetki sijoittuu myös toilettiin. Olimme Alankomaiden Schipholin lentokentällä ja menimme käymään wc:ssä. 

Naistenhuoneessa oli lasiseinä, josta avautui hieno näkymä lentokentälle. Mitäkö minä tein naistenhuoneessa? Olen vasta viisi vuotta, joten käyn äidin kanssa naisten puolella toiletissa. 


Neljäs yllätyshetki tapahtui lennolla Helsingistä Souliin. 

Ystävällinen lentoemäntä tuli kysymään halusinko mennä ohjaamoon! No tottakai minä halusin, äiti ei tosin päässyt mukaan, sillä ihmismatkustajia ei oteta lennon aikana ohjaamoon. Minua ei koettu turvallisuusriskiksi. 


Viides yllätyshetki tapahtui jouluna Kap Verdellä. Äiti ja reissulasse lähtivät aamusta hotellin rannalle. Kamerat jätettiin huoneeseen, sillä rannalla olisi tuskin mitään kuvattavaa. 

Voi kuinka väärässä äiti oli, rannalla oli todellakin kuvattavaa. Kun äiti ja reissulasse olivat olleet hetken rannalla, viereiselle rannalle alkoi tulemaan kaiken ikäisiä lapsia tonttulakit päässä. 


Hetken päästä alkoi kuulumaan musiikkia ja esiintymislavalla alkoi tapahtumaan. 


Kun joulupukki tuli rannalle, silloin oli jo pakko hakea kamera huoneesta. Joulupukki kyseli äidiltä, että onko hän ollut kiltti. Äiti sanoi, että kyllä hän on ollut kiltti, mutta joulupukki sanoi tarkistavansa asian vielä iPadistään. 


Kuudes yllätyshetki tapahtui Cancunin hotellin uima-altaan ravintolassa. Äiti otti servetin telineestä ja hämmästyi suuresti, no ehkä hän myös vähän säikähti. Telineen sisällä asusti supersankareita. 


Minusta tämä yllätys oli huisin hauska, sain seuraa telineestä tulleista kavereista.

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...

Bratislava, turistijunan kyydissä – Ape huristelee linnalle ja ufosillalle

Kun tassuttelimme Bratislava n vanhassakaupungissa vuonna 2015, silmiini osui hauskoja, turisteille tarkoitettuja pikkujuniа. Olimme tulleet kaupunkiin takki auki – emme olleet etukäteen juuri perehtyneet nähtävyyksiin. Päätimme siis hypätä opastetulle kierrokselle ja antaa jonkun muun kertoa, mitä oikein katselimme. Junien vieressä seisoi lipunmyyjiä, ja menimme kyselemään vaihtoehtoja.  Tarjolla oli kaksi kierrosta: Old Town Tour – vanhankaupungin kierros, 10 € Castle Tour  – linnakierros, 10 €, kesto noin tunti ja 15 minuutin pysähdys linnalla Koska olimme jo kolunneet vanhankaupungin kujia omin tassuin, valitsimme linnakierroksen. No nyt tuli kaupat! Lipunoston jälkeen äiti nappasi minusta turistikuvan ennen kuin nousimme junaan.  Sisällä saimme kuulokkeet. Minä laitoin ne tarkasti korvilleni ja yritin keskittyä. Oli aika sivistää pientä apinaa. Junamatkan aikana näimme vilaukselta palatseja, kirkkoja ja eri aikakausien rakennuksia. Osa vilahti ohi niin nopeasti, ...