Siirry pääsisältöön

Ensimmäinen päivä Zürichissä

Heräsimme aikaisin aamuyöstä Barcelonassa, koska lentomme Zürichiin lähti klo 7:10. Sitten check-out hotellista ja taksilla lentokentälle.

Lensimme Vuelingin koneella, eikä kokemuksessa ole mitään valittamista.

Zürichiin saavuimme kymmenen aikaan, koska lento oli hieman myöhässä. Ulkona oli synkkää ja vettä tuli taivaalta. No aina ei voi mennä putkeen.

Meillä oli jo etukäteen tiedossa, että Zürich on todella kallis kaupunki, mutta päätimme mennä taksilla hotellille. Lentokentältä olisi päässyt hotellille myös julkisilla, mutta meillä oli niin paljon muutenkin matkustettavaa, että taksi tuntui hyvältä vaihtoehdolta.

Nostimme lentokentän automaatista rahaa, koska tässä maassa eurot eivät kelvanneet. Sitten vaan taksiin ja mittari alkoi raksuttaa.

Matkaa lentokentältä hotellille oli noin 12 kilometriä, mutta kun katselimme taksimittarin lukemia matkan aikana, tuntui ettei matka lopu koskaan. 


Perille päästyämme olimme hieman järkyttyneitä taksin hinnasta. Meillä oli vielä maan valuuttakurssi hieman hukassa, joten kuvittelimme taksin maksavan vieläkin enemmän kuin se todellisuudessa oli. Joka tapauksessa matka oli kallis ja hinnaksi taisi tulla 48 euroa. Tämän taksimatkan jälkeen päätimme, että Zürichissä liikkuisimme vain julkisilla.

Minä olin huolissani, että onko meillä varaa syödä tässä kaupungissa mitään. Äiti lohdutti minua ja sanoi, että kyllä me jotain löydämme. Tästä hetkestä alkoi roskaruokapäivät.

Varauksessa oli tieto, että sisäänkirjautuminen oli vasta klo 15. Menimme kuitenkin hotellille siinä toivossa, että huone olisi vapaana ja jos ei olisi, niin jättäisimme laukut säilytykseen. Iloksemme huone oli jo vapaana. 




Hetken huoneella levättyä päätimme lähteä katsomaan kaupunkia. Kävimme respasta kysymässä ilmaista karttaa ja kulkuyhteyksiä keskustaan. Saimme kartan ja lisäksi ostimme kokopäivälipun julkisiin, jotta pääsisimme liikkumaan edullisesti. Hintaa lipulle tuli 8,40 € henkilöltä, olimme tyytyväisiä lippujen hintaan.

Sitten vaan raitiovaunupysäkille lippuja leimaamaan ja matka jatkui kohti Zürichin keskustaa.




Ilma on hieman painostava ja pilvinen, sateen uhka leijui päällämme. 





Kävimme kävelyllä Zürich-järven rannalla ja näin siellä joutsenia ja pienen pieniä sorsan poikasia. 





Mihinkään terassille emme raaskineet mennä istumaan, sillä järkytys taksimatkan hinnasta oli vieläkin mielessä. 

Kävelimme kaupungilla, katselimme nähtävyyksiä ja samalla yritimme etsiä edullisen näköistä ruokapaikkaa. 



Kurkimme hintoja vanhan kaupungin kaduilla, mutta hinnat olivat ihan liian korkeat. Nyt alkoi olla iltapäivä, emmekä olleet syöneet aamupalaa. Nyt oli annettava periksi ja mentävä syömään roskaruokaa.

Menimme rautatieasemalle ja katselimme ruokapaikkoja. Näin rautatieasemalla tällaisen sinisen naisen.




Löysimme Burger Kingin, joten päätimme syödä siellä, koska ruokaa saataisiin ainakin riittävästi. Hinnat olivat korkeammat kuin Suomessa, mutta tähän oli tyytyminen, koska ravintolassa olisimme saaneet maksaa ainakin tuplasti.

Nyt vasta oli täynnä, ihan liian täynnä. Mietimme, että mitä tekisimme seuraavaksi. Siis mitä edullista tekisimme seuraavaksi? 


No meillä oli ne kokopäivän ratikkaliput, joten päätimme käydä ajelulla. Hetken ajeltuamme palasimme takaisin hotellille.

Huoneessa oli hyvin toimiva wifi, joten tutkimme netistä, mitä tekisimme seuraavana päivänä. Hakulauseet olivat seuraavat: ”ilmaiset nähtävyydet Zürichissä” ja "Free Things To Do in Zurich".
 :) 

Illalla kävimme hakemassa hotellin vieressä olevasta pizzeriasta pitsat ja katsoimme MM-jalkapalloa.

Seuraavassa bloggauksessa hotelliarvostelu Ramada hotellista ja sitten matka jatkuu Zürichissä.

T. Ape



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät Apen matkakertomuksia. Amsterdam, Alankomaat (syyskuu 2014) Osa 1.  Apen ensimmäinen päivä Amsterdamissa Osa 2. Amsterdam – hotelli, jota en voi suositella Osa 3. Amsterdam – kirjaimia, kanaaleja ja punaisia lyhtyjä Osa 4.  Amsterdam – Ape Van Gogh -museossa Osa 5. Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat Ayia Napa ja Nikosia, Kypros (vuosi 2015) Osa 1.  Ayia Napa – kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan Osa 2. Ayia Napa– hiekkamyrskyä, turistikatua ja toimiva tukikohta Osa 3. Kyproksen maut – mezeä, kleftikoa ja ranskalaisten kirous Osa 4. Nikosia – päiväretki kaupungin kreikkalaiselle puolelle Osa 5. Nikosia – rajan yli turkkilaiselle puolelle Belize, Guatemala ja Meksiko (Kiertomatka, helmikuu 2015) Osa 1.  Ape lähtee Keski-Amerikan kiertomatkalle – Meksiko, Belize ja Guatemala kutsuvat Osa 2. Pitkä lento Cancúniin – Apen kiertomatka alkaa Osa 3. Ensimmäinen ilta Cancúnissa – hotellihuone ja meksikolainen illallinen Osa 4. Aamu Cancúnin hotel...

Amsterdam – Rijksmuseum ja juustokaupat

Edellisen illan Amsterdamissa vietimme äidin, Reissulassen ja heidän Amsterdamissa asuvan kaverin seurassa mukavissa tunnelmissa. Kyläilyn jälkeen päädyimme ravintolaan syömään, juomaan ja juttelemamaan mukavia. Seuraavana aamuna minä, äiti ja Reissulasse suuntasimme Rijks-museoon – museon nimi lausutaan kuulemma “Räisk”. Aikuisten sisäänpääsymaksu oli  15 euroa  (syyskuussa 2014)  ja lipun hinta nousisi marraskuussa 17,50 euroon.  Museossa ensimmäinen teos, johon kiinnitin huomion, oli Laokoon-ryhmä . Se on kopio antiikin veistoksesta ja esittää troijalaista pappia nimeltä Laokoon sekä hänen poikiaan. Tarinan mukaan Laokoon yritti varoittaa troijalaisia siitä, että kreikkalaiset jättivät suuren puuhevosen kaupungin muurin sisään. Valitettavasti Laokoon ja hänen poikansa joutuivat merikäärmeiden hyökkäyksen uhriksi tämän varoituksen jälkeen. Toisin sanoen teos kertoo tarinan epäonnesta ja mytologiasta: Laokoon teki oikein yrittäessään auttaa, mutta kohtalo ko...

Bratislava, turistijunan kyydissä – Ape huristelee linnalle ja ufosillalle

Kun tassuttelimme Bratislava n vanhassakaupungissa vuonna 2015, silmiini osui hauskoja, turisteille tarkoitettuja pikkujuniа. Olimme tulleet kaupunkiin takki auki – emme olleet etukäteen juuri perehtyneet nähtävyyksiin. Päätimme siis hypätä opastetulle kierrokselle ja antaa jonkun muun kertoa, mitä oikein katselimme. Junien vieressä seisoi lipunmyyjiä, ja menimme kyselemään vaihtoehtoja.  Tarjolla oli kaksi kierrosta: Old Town Tour – vanhankaupungin kierros, 10 € Castle Tour  – linnakierros, 10 €, kesto noin tunti ja 15 minuutin pysähdys linnalla Koska olimme jo kolunneet vanhankaupungin kujia omin tassuin, valitsimme linnakierroksen. No nyt tuli kaupat! Lipunoston jälkeen äiti nappasi minusta turistikuvan ennen kuin nousimme junaan.  Sisällä saimme kuulokkeet. Minä laitoin ne tarkasti korvilleni ja yritin keskittyä. Oli aika sivistää pientä apinaa. Junamatkan aikana näimme vilaukselta palatseja, kirkkoja ja eri aikakausien rakennuksia. Osa vilahti ohi niin nopeasti, ...