Siirry pääsisältöön

Mallorca, Espanja – Palma: katedraali, kujat ja askelia enemmän kuin suunniteltiin

Oli huhtikuu 2022, ja olin äidin kanssa viikon matkalla Mallorcalla. Majoituimme Can Pastillassa, joka kuuluu Palman kaupunkiin – ja Palma on puolestaan koko Mallorcan pääkaupunki. Eli olimme tavallaan jo perillä, mutta silti emme vielä ihan.

Eräänä aamuna katselin hotellin parvekkeelta merelle ja ajattelin, että tänään olisi hyvä päivä nähdä jotain uutta. Äiti oli samaa mieltä, ja päätimme lähteä kävelemään kohti Palman keskustaa. Matkaa sinne oli rantaa pitkin noin kymmenen kilometriä.

Siinä kohdassa emme vielä ymmärtänyt, mitä se oikeasti tarkoittaa jaloille.

Kymmenen kilometriä + kävely Palman kaupungissa.

Onneksi meidän ei tarvinnut tassutella suoraan pehmeässä hiekassa, vaan pääsimme kulkemaan mukavaa rantakatua pitkin. Se teki matkasta heti huomattavasti siedettävämmän – ja vähemmän hiekkaisen.


Matkan varrella maisemat olivat oikein kelvolliset: merta, palmuja ja pitkää hiekkarantaa. Ei siis mitään valittamista. Välillä pysähdyttiin katsomaan maisemia ja välillä vain käveltiin eteenpäin, askel kerrallaan kohti suurta päämäärää: Palmaa.


Yhdessä kohtaa vastaan tuli monumentti, jonka luona oli käynnissä kuvaukset. Hetken aikaa mietimme, olimmeko päätyneet keskelle musiikkivideota vai jotain suurta elokuvatuotantoa. Emme jääneet selvittämään asiaa, koska meillä oli tärkeä tehtävä: kävellä.


Matkan edetessä maisemat muuttuivat. Hiekkarannat vaihtuivat venesatamiin, mutta meri pysyi mukana koko ajan. Se kulki vieressä kuin uskollinen matkakumppani, joka ei valita edes kymmenen kilometrin kävelystä.



Ensimmäisellä kerralla matka ei tuntunut edes kovin pitkältä. Uudet maisemat ja lomafiilis pitivät energian korkealla. Mutta kun sama reitti tuli käveltyä loman aikana useamman kerran, alkoi totuus hiipiä esiin. Edestakainen matka oli noin 20 kilometriä – ja siihen päälle vielä kaikki kaupungilla kävelyt.

Sanotaanko näin, että siinä vaiheessa jalat tiesivät olleensa lomalla.

Saavuimme lopulta Palman keskustaan, ja ensimmäinen nähtävyys oli vaikuttava La Seun katedraali. Minusta piti tietenkin ottaa heti turistikuva – todiste siitä, että olin selvinnyt perille asti.


Katedraali oli valtava ja huisin hieno. Auringonpaiste ja veden heijastus tekivät siitä vieläkin näyttävämmän. Äiti kertoi, että rakennus on goottilaista tyyliä ja että sen rakentaminen aloitettiin jo 1300-luvulla ja valmistui vasta 1600-luvun alussa.

Minä keskityin lähinnä ihailemaan sitä, kuinka iso rakennus voi olla.





Kun katedraalia oli ihasteltu tarpeeksi, suuntasimme tutkimaan kaupungin katuja. Ensimmäisenä päädyimme Passeig des Born -bulevardille, joka oli täynnä elämää ja kauniita rakennuksia.


Kadun alkupäässä minua tervehti sfinksipatsas. Hetken aikaa mietin, olimmeko eksyneet Egyptiin. Äiti kuitenkin rauhoitteli ja kertoi, että kyseessä ovat koristepatsaat, eivätkä ne liity muinaisiin faaraoihin.

Hieman pettymys, mutta hyväksyin selityksen.



La Ramblalla näin myös roomalaisen herran. Yritin kohteliaasti selvittää, kuka hän oli, mutta hän ei vastannut. Erittäin vähäsanainen tapaus.


Jatkoimme matkaa kaupungin rauhallisemmille kujille, joissa tunnelma oli aivan erilainen kuin vilkkailla pääkaduilla.






Sitten palasimme takaisin ihmisvilinään, katselimme ympärillemme, tutkimme kauppoja ja ihmettelimme kaikkea mahdollista.



Lopulta, monen tunnin kävelyn jälkeen, tassujani alkoi hieman kivistää.

Siinä kohtaa teimme viisaan päätöksen: hyppäsimme Hop on Hop off -bussiin.

Istahdimme bussin yläkertaan ja päätimme pysyä kyydissä koko kierroksen ajan. Emme nousseet pois kertaakaan, koska pitkän kävelyn jälkeen oli mukava vain istua ja antaa kaupungin kulkea ohi.

Ja kyllähän se kulki.

Reitillä oli yhteensä 18 pysäkkiä, ja sen varrella näkyi monia Palman keskeisiä nähtävyyksiä: katedraali, vanhakaupunki, satama ja rantaa seuraileva Paseo Marítimo. Lisäksi bussi kulki muun muassa Poble Espanyol -ulkoilmamuseon ja Fundació Pilar i Joan Miró -museon ohi.

Yksi mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä oli kukkulalla sijaitseva Bellverin linna. Se on 1300-luvulta peräisin oleva rakennus ja harvinaisuus, sillä se on täysin pyöreä. Linna on toiminut sekä kuninkaiden kesäasuntona että vankilana, eli aika monipuolinen urapolku rakennukselle.


Bussin kyydistä näimme myös Hotel Artmadamsin, joka oli mielestäni erityisen hienon näköinen. Se näytti enemmän taideteokselta kuin hotellilta. Jos minulta kysytään, kaikki rakennukset saisivat näyttää tuolta – vähemmän harmaata, enemmän väriä. 


Kierroksen jälkeen kävelimme vielä hetken kaupungilla.


Yhdessä kaupan ikkunassa näin pullia, jotka näyttivät aivan pieniltä porsailta. Yksi näytti äreältä, toinen pelokkaalta ja kolmas siltä, että se oli kyllästynyt elämäänsä leivonnaisena.

Ymmärrettävää.


Pidimme Palman kaupungista paljon: arkkitehtuurista, kujista ja tunnelmasta. Palasimme sinne vielä kahdesti loman aikana.

Mutta ensimmäinen vierailu teki meistä yhden asian hyvin selväksi.

Kymmenen kilometriä Palmaan + kaupungilla tuntien kävely = ei enää kävellä takaisin.

Niinpä otimme taksin ja huristelimme takaisin Can Pastillaan.

Ja jalat kiittivät.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkakertomukset

Tältä sivulta löydät pienen pehmolelun, Apen matkakertomuksia.  Mutta Ape ei ole mikä tahansa pehmolelu – se on seikkailija, joka on tassutellut useassa eri maassa.   Tarinoiden kirjoittamisessa Apea auttaa “ihmisäiti”, jonka matkakokemus kattaa 76 maata. Suurin osa blogin matkakertomuksista on kirjoitettu vuosina 2014–2015 – ne ovat aikansa kuvia hetkistä, jolloin maailma näytti hieman erilaiselta kuin nykyään. Uudemmissa tarinoissa Ape on välillä itse mukana seikkailemassa, ja toisinaan hän toimii kertojana äidin matkamuistojen pohjalta.  Tokio, Japani (huhti-toukokuu 2025) Osa 1. Tokio, Japani – Matkan suunnittelu, hotellit ja pienet sudenkuopat Osa 2. Tokio, Japani – Ensikosketus kaupunkiin ja FamilyMart Osa 3. Tokio – Kävelyllä Shinjukussa: 3D-kissa ja Don Quijoten tavaratalot Osa 4. Tokio – Metropolitan Government Building ja ilmainen näköalatasanne Osa 5. Tokio – Peace, Love, & Meiji Jingun pyhäkkö ja suuri metsäalue Osa 6. Tokio – Tokyo Nig...

Makujen matkassa

Matkoilla yksi parhaista tavoista tutustua uuteen paikkaan on ruoka. Paikalliset maut, ravintolat, torien herkut ja sattumalta löytyneet kahvilat jäävät usein mieleen yhtä vahvasti kuin nähtävyydetkin. Tähän koosteeseen olen kerännyt matkamuistoja ruoista maailmalta ja Suomesta, jotka ovat jääneet mieleen. Mukana on niin paikallisia ruokia, onnistuneita ravintolalöytöjä kuin hetkiä, jolloin hyvä ruoka, tunnelma ja seura ovat tehneet kokemuksesta mieleenpainuvan. Andorra la Vella 2014 – Jamónia, valkosipulia ja paahdettua leipää Barcelona 2014 – Ravintola Los Caracoles – Etanoita Espanjassa Gdańsk 2022 – Täydellinen tartar, erikoinen Negroni, kirsikkakastike ja Kotlet Schabowy Istanbul 2015 – Huomioruokaa ja ennustus kahvikupista Soul 2014 – Kurkistus Soulin ruokatarjontaan Tasokasta katuruokaa tarjolla, Streat Helsinki 16.- 22.3.2015 Tallinna, Tartto ja Ateena  Tokio, Rooma ja Belgrad Wrocław, Puola 2024 – Ravintola Le Gosse – Aamupala, tartar ja täydellinen filee mignon

Matkareitit ja koosteet

Tältä sivulta löydät koosteet matkoista, jos yksittäisten tarinoiden selaaminen tuntuu työläältä. Klikkaa haluamasi kohteen otsikkoa ja lähde mukaan matkalle. Kiertomatkat Italia ja Vatikaani - Ostiasta Rooman kautta Sisiliaan - Kesä 2023 Keski-Amerikan kiertomatka 2015 – Meksiko, Belize ja Guatemala   Kiertomatka Euroopassa 2015 – Riika, Chișinău ja Istanbul Kiertomatka Euroopassa 2014  – Andorra, Espanja, Sveitsi, Italia, Monaco ja Ranska Kaupunkilomat Bratislava ja Wien – Slovakia ja Itävalta 2015 Bryssel, Belgia – elokuu 2015 Gdańsk ja Sopot – Puola, heinäkuu 2022 Leiden ja Amsterdam – Alankomaat 2014 Madrid, Espanja – kesäkuu 2014 Oslo – Vigelandin puisto ja yli 200 veistoksen maailma Reykjavik ja rosoisen kaunis Islanti – tarina vuodelta 2012 Soul, Etelä-Korea – joulukuu 2014 Tokio, Japani – huhti-toukokuu 2025 Tallinna, Viro – huhtikuu 2015 Wrocław, Puola – Kolme päivää kaupunkilomalla heinäkuussa 2024 Rantaa ja kaupunkia Agia Marina ja Hania, Kreeta – heinäk...