Oli huhtikuu 2015, kun lähdin äidin kanssa Helsinkiin museoretkelle. Kohteena oli Kiasma ja siellä esillä ollut Robert Mapplethorpen näyttely. Jo heti alkuun on sanottava: tämä ei ollut ihan perinteinen museokäynti – eikä ehkä ihan pienimmille sopiva näyttely.
Näyttelysaleissa oli hämärä tunnelma. Seinillä mustavalkoisia valokuvia, tarkkaan rajattuja muotokuvia ja kuvia, jotka saivat pysähtymään.
Muutaman lapsen näin kierroksen aikana. Eräs nuori neiti katseli teosta hetken hämmentyneenä, kunnes oivalsi, että kuvassa oli miehen sukukalleudet. Sitten kuului kirkas huudahdus: “Hyi, ällöä!”
Minä puolestani katselin kuvia uteliaana. Mapplethorpe ei nimittäin kuvannut mitään tavanomaista.
Robert Mapplethorpe syntyi vuonna 1946 New Yorkissa. Hän opiskeli aluksi mainossuunnittelua, mutta kiinnostui pian kuvataiteesta ja alkoi tehdä kollaaseja ja installaatioita. Hänen varhaisissa töissään näkyivät viittaukset katolisuuteen ja mystiikkaan. 1970-luvulla hän tarttui Polaroid-kameraan, piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä ja siirtyi pian studiokuvaukseen.
Hänen tyyliinsä kuuluivat voimakkaat mustavalkoiset kontrastit, tarkka sommittelu ja klassinen estetiikka – vaikka aiheet saattoivat olla provosoivia. Hän kuvasi muotokuvia taiteilijoista, julkisuuden henkilöistä ja ystävistään, mutta tuli erityisen tunnetuksi rohkeista ja avoimista kuvistaan, joissa käsiteltiin kehoa, seksuaalisuutta ja identiteettiä. 1980-luvulla hän kuvasi muun muassa kehonrakentaja Lisa Lyonia sekä suunnitteli rajatun erän design-huonekaluja.
Mapplethorpe halusi kauneutta – myös siellä, missä muut näkivät jotain muuta. Hänen teoksensa herättivät aikanaan paljon keskustelua ja jopa kohua, mutta samalla ne nostivat valokuvataiteen asemaa vakavasti otettavana taidemuotona.
Näyttelyn seinällä oli motto, jonka voin allekirjoittaa, sillä haluan nähdä jatkuvasti uusia ja mielenkiintoisia asioita.
Yhdessä salissa näin taiteilijan omakuvan. Siinä hän katsoi kameraan itsevarmasti, melkein haastavasti. Toisessa kuvassa tunnistin Arnold Schwarzeneggerin vuodelta 1976 – “Arska”, kuten minä häntä kutsuin.
Lopuksi äiti halusi ottaa minusta kuvan Richard Geren kuvan vieressä. Siinä minä poseerasin kuuluisan näyttelijän rinnalla.
Robert Mapplethorpe menehtyi vuonna 1989 aidsiin liittyviin komplikaatioihin vain 42-vuotiaana. Hänen elämänsä jäi lyhyeksi, mutta jälki taidemaailmaan oli sitäkin voimakkaampi.
Minä pidin näyttelystä. Se oli erilainen, vähän hämmentävä, mutta samalla kaunis ja ajatuksia herättävä. Kaikki taide ei ole helppoa – eikä ehkä tarvitsekaan olla.
Ja niin pieni apina poistui Kiasmasta mietteliäänä. Museot eivät todellakaan ole tylsiä. Ne voivat olla rohkeita, kummallisia ja yllättäviä. Mutta nyt oli aika jatkaa kohti uusia seikkailuja.
Kommentit
Lähetä kommentti