Oli joulukuu 2014, ja meillä oli edessä jännittävä retkipäivä Soulissa, Etelä-Koreassa. Äiti oli jo Suomessa varannut meille DMZ + Panmunjeom -retken, sillä nämä retket piti varata ajoissa, jos halusi nähdä Pohjois-Korean rajan ja siihen liittyvät historialliset kohteet.
Bussi haki meidät hotellilta Fraser Place Namdaemun kello 7:20, ja minä olin vielä hieman unessa.
Ensimmäinen pysähdyksemme oli Imjingak, josta oppaan piti varmistaa luvat demilitarisoidulle alueelle (DMZ). Passit tarkastettiin tarkasti, sillä niitä ilman ei päässyt jatkamaan.
Ensimmäinen varsinainen kohteemme oli Kolmas hyökkäystunneli, jonka Pohjois-Korea oli kaivanut Etelä-Koreaan.
Tunnelin tarkoituksena oli mahdollistaa sotilaiden siirto salaa, ja sen arvioidaan pystyvän siirtämään jopa 30 000 sotilasta tunnissa.
Tunnelin jälkeen pihalla odottivat hauskan näköiset korealaiset sotilaat, joiden kanssa otin valokuvan.
Opas kertoi meille patsaiden merkityksen ja siihen liittyvän legendan, jonka mukaan eteläkorealaiset miehet ovat komeampia kuin pohjoiskorealaiset, ja päinvastoin naisten suhteen. Oppaamme neiti "Wendy", joka on kotoisin Etelä-Koreasta, kieltäytyi uskomasta tähän legendaan.
Seuraavaksi suuntasimme Doran näköalapaikalle, josta näkee Pohjois-Korean puolelle.
Muutama muukin oli tullut kuikuilemaan maisemia.
Päivä oli hieman sumuinen, mutta siellä se siintää, Pohjois-Korea. Keskellä maisemaa näkyy Pohjois-Korean 160 metriä korkea lipputanko. Se oli maailman korkein lipputanko ainakin vuonna 2014 ja Guinnessin ennätyskirjaan merkitty.
Maisemien katselun jälkeen kävimme vielä Dorasan juna-asemalla, joka on viimeinen asema Etelä-Korean puolella ennen demilitarisoitua aluetta.
Dorasan juna-asemalta, palasimme Imjingakiin lounaalle.
Lounaan jälkeen kävin kiertelemässä aluetta.
Eteläkorealaiset tulevat tälle alueelle muistelemaan sukulaisiaan Pohjois-Korean puolella. Jotkut heistä eivät ole tavanneet perhettään yli kuuteenkymmeneen vuoteen, mikä on aika surullista minun mielestäni.
Aitaan oli ripustettu myös toivomusnauhoja, joissa toivottiin maiden yhdistymistä ja rauhaa.
Tauon jälkeen palasimme demilitarisoidulle alueelle ja suuntasimme kohti Panmunjeomin kylää, mutta ensin pysähdyttiin sotilastukikohdassa.
Camp Bonifaksen sotilastukikohdassa katsoimme esittelyvideon ja allekirjoitimme paperin "omalla vastuulla" – mahdollisuus vahingoittua tai kuolla oli mainittu ensimmäisenä lauseena. Jep, jep, eikun nimi alle vaan. Minua hieman hermostutti.
Siirryimme armeijan bussiin, joka vei meidät Panmunjomin kylän alueelle JSA (Joint Security Area), jota kutsutaan myös nimellä Truce Village. Tämä kylä sijatsee Etelä- ja ja Pohjois-Korean rajalla.
Truce Village -kylässä ohjeet olivat tarkat: kuvata sai vain luvalla, eikä Pohjois-Korean puolelle saanut osoitella. Kävelimme parijonossa kohti sinisiä rakennuksia.
Nyt saimme luvan ottaa valokuvia, mutta vain eteenpäin, sivulle ei saanut kuvata. Kuvassa olevat siniset rakennukset ovat keskellä rajaa ja valkoinen rakennus on Pohjois-Korean puolella.
Rajalla näkyu vain eteläkorealaisia sotilaita. Opas kertoi, että pohjoiskorealaiset tulevat nykyisin rajan tuntumaan vain silloin, kun heidän puolellaan on turisteja.
Valkoisen rakennuksen edessä näin yhden pohjoiskorealaisen sotilaan. No ehkä noiden mustien lasien takana on useampi sotilas.
Pääsimme myös siniseen neuvottelukeskukseen, joka oli osittain Pohjois-Korean puolella, mutta sisällä oli vain eteläkorealaisia sotilaita.
Äiti otti kuvan, kun hän astui neuvottelukeskuksessa Pohjois-Korean maaperälle. Olemme siis olleet äidin kanssa Pohjois-Koreassa ehkä noin 3 minuuttia.
Raja kulkee neuvottelupöydän keskeltä, pystysuoraan juuri tuon sotapoliisin kohdalta. Ikkunasta kurkkaamalla näkee betonisen rajaviivan.
Vierailu JSA-alueella oli lyhyt, mutta unohtumaton. Palasimme Camp Bonifaksen tukikohtaan, jossa oli mahdollisuus piipahtaa matkamuistomyymälässä. Matka takaisin Souliin kesti puolitoista tuntia, ja perillä opas totesi: "Nyt olette vapaassa maassa, saatte ottaa valokuvia milloin haluatte."
Matka Soulissa jatkuu seuraavassa osassa.
Kommentit
Lähetä kommentti