Singapore - Little India ja kuvia kaupungista

Tämä matkakertomus on vuodelta 2014. 

Palaan nyt aivan matkan alkuun, siihen hetkeen, kun pitkä 11 tunnin lento oli takana ja silmät painoivat väsymyksestä. Saavuimme ensimmäiselle hotellillemme, V Hotel Lavender. Aula tuntui viileältä ja rauhalliselta tropiikin kosteuden jälkeen. Saimme hotellista kartan käteemme, mutta rehellisesti sanottuna voimat eivät enää riittäneet sen tutkimiseen ensimmäisenä iltana. Minä olin aivan pökkyrässä, ja niin taisivat olla äiti ja Reissulassekin.

Silti nälkä ja uteliaisuus veivät meitä ulos hotellista. Ongelma oli vain se, ettei meillä ollut mitään aavistusta, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Kävelimme hetken yhteen suuntaan, pysähdyimme, käännyimme ja kävelimme toiseen. Kaikki näytti yhtä aikaa hienolta ja hämmentävältä. Valot loistivat, ilma oli lämmin ja kadut tuntuivat jatkuvan loputtomiin.

Sitten äiti sai idean. Hän huomasi miesjoukon, joka näytti määrätietoisesti kulkevan samaan suuntaan. “Seurataan heitä”, äiti kuiskasi. “Luulen, että he ovat menossa Little Indiaan.” Minusta ajatus oli kummallinen. Eihän nyt tuntemattomia ihmisiä noin vain seurata! Mutta koska olin pieni pehmoapina enkä kartanlukija, päätin luottaa ihmisäitiin.

Ja niin me vain kuljimme joukon perässä – ja uskomatonta kyllä, löysimme perille ilman karttaa. Yhtäkkiä ympärillämme oli Little India. 

Värit, tuoksut ja äänet täyttivät ilman. Ihmisiä oli kaikkialla. Minä en ollut koskaan nähnyt niin paljon ihmisiä yhtä aikaa. Nappisilmäni yrittivät seurata kaikkea: vilkkuvia valoja, värikkäitä vaatteita, vilkkaita kojuja.

Olin aivan ällistynyt. Äiti kuitenkin hymyili ja sanoi nähneensä Vietnamissa paljon, paljon enemmän ihmisiä. Minun oli vaikea edes kuvitella sellaista. Sinä iltana opin, että maailma on valtavan suuri – ja täynnä yllätyksiä, kun vain uskaltaa seurata oikeaa ihmisjoukkoa.

Värikkäiden katujen keskellä vaeltaessamme löysimme myös yhden Little Indian kuuluisimmista paikoista, valtavan Mustafa Centre -ostoskeskuksen. Äiti kertoi, että sieltä pitäisi löytyä edullisesti melkein mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Ja mikä erikoisinta – paikka on auki ympäri vuorokauden. Siellä voisi siis lähteä ostoksille vaikka keskellä yötä, jos siltä tuntuisi.

Minusta ajatus yöshoppailusta kuulosti hurjan jännältä. Kuvittelin, kuinka hyllyt notkuvat tavaroita ja valot loistavat kirkkaasti silloinkin, kun muu kaupunki nukkuu. Reissulassekin sanoi, että tällaisia paikkoja ei joka maasta löydy.

Mutta totuus oli se, että pitkä lento painoi vielä silmissä. Vaikka Mustafa Centre houkutteli kirkkailla valoillaan, päätimme jättää shoppailut väliin. Pieni apina oli nimittäin aika väsynyt – ja niin taisivat olla ihmisäiti ja Reissulassekin.

Niinpä istuskelimme hetken terassilla – tai oikeastaan muovituoleissa kadun laidassa – ja katselimme Little Indian kuhinaa. Ihmisiä kulki ohi jatkuvana virtana, ilmassa leijui mausteiden tuoksu ja kaupunki tuntui sykkivän omaa rytmiään. Minä katselin kaikkea hiljaa ja yritin painaa näkymät mieleeni.

Sitten ihmisäiti vilkaisi kelloa ja totesi, että nyt on pienen apinan nukkumaanmenoaika. En väittänyt vastaan. Ensimmäinen ilta Singaporessa päättyi pehmeään hotellisänkyyn ja siihen tunteeseen, että seikkailu oli vasta alussa.

Seuraavana aamuna pakkasimme laukun ja suuntasimme hotellilta kohti satamaa, josta lauttamme lähti kohti Batamia. Matka oli lyhyt mutta täynnä odotusta – olin innoissani uudesta maasta ja sen tuomista seikkailuista. Lautta keinui aalloilla, ja minä kurkistin ikkunasta katsomaan, kuinka Singapore jäi vähitellen taakse.

Batamilta palasimme takaisin Singaporeen ja samaan tuttuun V Hotel Lavenderiin yhdeksi yöksi ennen seuraavaa määränpäätä, Kuala Lumpuria. Äiti ja Reissulasse keskustelivat matkajärjestelyistä, ja minä kuuntelin samalla ympäröivän maailman ääniä ja tuoksuja.

Tämän päivän suunnitelmana oli tutustua Marina Bayn alueeseen. Halusimme nähdä kuuluisan Marina Bay Sands -hotellin ja kokea sen ympäristössä olevan valotaidetta, joka valaisee Singaporea iltaisin. Nousimme taksiin ja ajoimme Esplanade-ostoskeskuksen eteen. Taksi maksoi ehkä vain 3–4 euroa, mikä tuntui minusta uskomattomalta näin hienossa kaupungissa.

Kun astuimme ulos taksista, edessämme avautuivat upeat maisemat. Marina Bay Sands kohoaa taivasta kohti kolmella pilvenpiirtäjällään, ja hotellin yhteydestä löytyy niin kasino kuin iso ostoskeskuskin. Äiti kuiskasi, että ostoskeskus ei ole halvimmasta päästä. Minä tuijotin hotellia suu auki – se oli kuin jättiläismäinen linna keskellä kaupunkia, täynnä valoja ja vilinää.

Alla olevassa kuvassa näkyy hotelli koko komeudessaa. Tämä oli vasta alkua päivän seikkailulle Marina Bayn alueella.

Äiti ja Reissulasse ottivat varmaan sata valokuvaa – minä yritin pysyä mukana ja kurkistella kameroiden takaa, mitä kaikkea he tallensivat. Lopulta äiti sanoi: “Nyt mennään syömään!” Niinpä suuntasimme etsimään sushia lounaaksi.

Pyysimme taksikuskia ajamaan paikkaan, josta saisimme hyvää ja edullista sushia. Kuskimme vain pudisteli päätään ja sanoi lempeästi: “Singaporessa kaikki on kallista.” Hän kuitenkin vei meidät kiinalaiseen kaupunginosaan ja näytti meille alueen, jossa oli valtavasti ruokapaikkoja. Katselimme ympärillemme: katuruokaa, ravintoloita ja kojurivistöjä, mutta sushi ei vain ollut näkyvissä.

No, edullisia ruokapaikkoja siellä kyllä oli! Mutta meillä oli mielessä vain sushi. Kiinalainen eikä korealainen ruoka maistunut meille tänään – makuhermot kaipasivat vain tuoretta kalaa ja riisiä.

Kävelimme hetken pitkin kapeita katuja, tuoksujen ja vilkkaan ihmisvilinän keskellä. Kiinalainen kaupunginosa oli mielenkiintoinen, mutta jotenkin se ei vain viehättänyt meitä tänään. Minä katselin ympärilleni, äiti huokaili ja Reissulasse pyöritteli silmiään, kuin sanoen: “No, eihän tämä ole meidän sushi-paikka.” Lopulta päätimme jatkaa matkaa – sushi odottaisi jossain, ja se oli päivän päätavoite.

Niimpä käänsimme kulkumme takaisin kohti Marina Bayn aluetta ja samalla etsimään sitä kauan himoitsemaamme sushi-paikkaa. Kävely kaupungin kaduilla oli itsessään jo seikkailu.

Matkalla vastaan tuli toinen toistaan hienompia ja eriskummallisia rakennuksia. Oli rakennuksia, jotka kiemurtelivat ja kaartelivat kuin olisivat eläneet omaa elämäänsä, ja pilvenpiirtäjiä, joiden lasipinnat heijastivat auringonvaloa kuin peilit. Äiti ja Reissulasse pysähtyivät jatkuvasti ottamaan kuvia ja minä katselin suu auki kaikkea ympärilläni.

Jatkoimme kävelyä, ihastellen jokaista yksityiskohtaa. Marina Bayn alue lähestyi hiljalleen, ja vaikka vatsamme murisi sushi-himon takia, maailma ympärillämme tuntui olevan seikkailun arvoinen – rakennukset, valot ja ihmisten kiireettömät askeleet kutoivat tarinaa, jota halusin muistaa ikuisesti.

Matkalla kävimme monessa ostoskeskuksessa ja ravintolassa, mutta sushi pysyi hyvin piilossa – tuntui, että koko Marina Bayn alueella ei ollut sitä helposti saatavilla. Onneksi lopulta löysimme vihdoin paikan, josta sai juuri sitä, mitä olimme etsineet: hyvää ja edullista sushia. 

Taisimme syödä hieman liikaa, sillä olimme olleet niin kauan syömättä ja vatsat kurnivat jo pitkään. Sushi oli mielestä hyvää ja laadukasta. Paikka oli nimeltään Umisushi.

Sushi-hetki antoi meille energiaa jatkaa seikkailua – ja minä mietin, kuinka paljon maailmassa on vielä paikkoja ja makuja, joita odottaa löytämistä. 

Matka Singaporessa jatkuu seuraavassa postauksessa.

Kaikki matkakertomukset

Makumuistoja maailmalta