Heräsimme aamun sarastaessa viidakkohotellilla. Aamiainen olisi kello seitsemän ja päiväretkelle Tikaliin lähtisimme kahdeksalta. Halusimme kuitenkin tutustua hotellin ympäristöön jo ennen aamiaista, sillä seuraavana aamuna jatkaisimme matkaa niin aikaisin, että olisi vielä pimeää.
Katselimme ensin aamun usvaa parvekkeelta.
Aamu oli rauhallinen ja ympärillä kuului viidakon ääniä – lintujen kutsuhuutoja ja kauempaa kantautuvaa mölyapinoiden ääntelyä.
Seuraavaksi oli aika poistua huoneesta ja lähteä kävelemään polkua pitkin rantaan. Polun päässä näkyi laituri, jonne suuntasimme.
Rannassa oli varoituskyltti: uiminen kielletty – vedessä krokotiilejä. Se herätti kunnioitusta.
Näin myös toisen kyltin, jossa oli kalan kuva. Varoitettiinko siinä kaloista? Se kuulosti hassulta. Ehkä kyseessä oli jokin vaarallinen kala – piraija?
Myöhemmin eräs toisen blogin kirjoittaja kertoi minulle, että kyltissä on kilpikonnan kuva.
Laiturilla oli vettä, ja äiti oli vähällä liukastua. Siinä olisi ollut aamun piristys, jos olisimme molskahtaneet krokotiilien sekaan. Onneksi selvisimme kuivin jaloin laiturin päähän, jossa istuskelin kaikessa rauhassa usvan keskellä.
Hetken kuluttua piti tietenkin myös hieman kiipeillä – tilaisuus oli liian houkutteleva ohitettavaksi.
Vietimme vielä hetken rannassa ennen aamiaiselle lähtöä. Maisemassa oli jotain tuttua: aivan kuin suomalainen järvimaisema, mutta silti täysin erilainen. Vastarantaa peitti tiheä, rehevä kasvillisuus, joka muistutti siitä, että olimme keskellä Guatemalan viidakkoa.
Krokotiilejä emme nähneet, mutta ehkä he näkivät meidät. Ystävämme Neiti Elämänpuu oli nimittäin onnistunut nappaamaan kuvan herra krokotiilista samana päivänä.
Aamiaisen jälkeen lähdimme päiväretkelle Tikaliin. Matkalla pysähdyimme ylihinnoitellussa matkamuistomyymälässä – mutta siitä lisää seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti