Saavuimme Cancúnin lentokentälle puoli kahden aikaan päivällä tammikuussa 2015. Edessä oli vielä monta vaihetta ennen kuin olisimme hotellilla.
Ensin jonotimme passintarkastukseen, jossa annoimme virkailijalle passit ja koneessa täytetyt maahantulokaavakkeet. Sen jälkeen haimme laukut ja siirryimme laukkujen läpivalaisuun. Viimeisenä oli vielä kuuluisa nappi: jos painalluksesta syttyi vihreä valo, sai jatkaa matkaa. Jos tuli punainen, laukut tarkastettiin käsin.
Me saimme vihreän valon. Hyvä alku matkalle!
Lentokentältä bussille
Käytävälle päästyämme vastassa oli heti useita miehiä kysymässä, tarvitsemmeko kyytiä tai haluaisimmeko apua laukkujen kanssa. Me emme anna koskaan laukunkantajien viedä laukkujamme lentokentällä, koska palvelusta pitää aina maksaa.
Ulkona meitä odotti mies TEMA-matkojen kyltin kanssa. Odotimme hetken muita tulijoita, ja pian meidät ohjattiin bussiin. Äiti tervehti bussissa istuvia ja jäimme odottamaan loppuja matkustajia. Kun istuimme bussissa, sisään tuli nainen, joka tervehti äiti ja hymyili ystävällisesti. Äiti vastasi hymyyn ja tervehti mukavaa naista. Silloin emme vielä arvanneet, että hänestä tulisi uusi ystävämme.
Kun kaikki olivat paikalla, paikallisopas tarttui mikrofoniin:
– “Olen Juan Carlos, teidän paikallisopas. Suomenkielisen oppaan tapaatte hotellilla. Matka hotellille kestää noin 20 minuuttia – siis kaksikymmentä meksikolaista minuuttia.”
Äitiä hymyilytti. Hän mietti mielessään, kuinka pitkä meksikolainen minuutti mahtaa olla.
Yllättäen matka kesti oikeasti noin 20 minuuttia.
Matkan aikana Juan Carlos muistutti, ettei hanavettä saa juoda. Perillä hän lisäsi vielä:
– “Huolehtikaa, että kaikki tavarat tulevat mukaan. Bussi viedään siivottavaksi, ja se tarkoittaa, että bussi todellakin putsataan, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.”
Hotelli keskustassa
Saavuimme noin puoli neljän aikaan Hotel Adhara Cancúniin. Hotelli sijaitsi kävelymatkan päässä keskustasta, eli kaukana Hotel Zonen rantahotelleista.
Saimme huoneen avaimet ja tiedon, että tapaamme suomalaisen oppaan kello 17 aulassa.
Huoneessa oli kaksi suurta sänkyä – sain siis ihan oman sängyn. Lisäksi löytyi kahvinkeittovälineet, kahvia sekä saippuaa, shampoota ja hoitoainetta.
Pieni ongelmakin tuli heti. Kun äiti pesi kädet, hana jäi vuotamaan. Äiti soitti vastaanottoon, ja viiden minuutin kuluttua huoneeseen saapui nuori huoltomies työkalujen kanssa. Hetken kolistelun jälkeen hän ilmoitti hanan olevan kunnossa.
Äiti kokeili hanaa. Se vuoti edelleen.
Huoltomies näytti meille erityisen taktiikan: hana piti ensin avata täysille ja sen jälkeen sulkea varovasti puoleenväliin. Silloin se ei vuotanut.
No niin. Olisihan tuo pitänyt tajuta.
Nyt oli taas kaikki kunnossa ja menimme parvekkeelle katselemaan maisemia.
Vietimme hetken aikaa huoneessa, sillä kaupungille emme ehtineet, koska oppaan tapaaminen oli jo tunnin päästä.
Tervetulotilaisuus – suomalaiset testissä?
Kun kello alkoi lähestymään viittä, lähdimme hotellin aulaan katselemaan olisiko opas jo paikalla. Hän ohjasi meidät pieneen huoneeseen, jossa oli valkoiset seinät, yksi pieni ikkuna ja penkkejä. Huone oli hieman karu, eikä tervetulodrinkkejä näkynyt.
Opas lähti vielä etsimään paria matkustajaa. Me muut istuimme hiljaa.
Äidin vieressä istunut nainen kuiskasi:
– “Onkohan tämä joku meksikolainen piilokamera?”
Äiti vastasi:
– “Luultavasti tässä testataan, kuinka kauan eri maiden ihmiset istuvat tyhjässä huoneessa. Espanjalaiset olisivat jo lähteneet, mutta me suomalaiset istumme täällä vielä tunnin päästäkin.”
Sitten eräs mies ehdotti, että esittäytyisimme, koska viettäisimme viikon tiiviisti yhdessä. Jokainen kertoi nimensä ja kotipaikkansa. Kun äidin vuoro tuli, hän kertoi nimensä ja lisäsi:
– “Minulla on muuten apina mukana kassissa. Äiti lisäsi, ettei kenenkään tarvisisi huolestua asiasta, sillä apina on matkabloggaaja.”
Yksi naisista hymyili:
– “No hyvä että kerroit.”
Tervetulotilaisuus kesti noin puoli tuntia. Saimme tietää herätysajat, aamiaisjärjestelyt ja muistutuksen siitä, ettei hanavedellä saa pestä edes hampaita. Illallinen ei kuulunut ensimmäiseen iltaan, mutta saimme vinkin paikallisesta ravintolasta.
Ensimmäinen ilta kaupungilla
Lähdimme heti tilaisuuden jälkeen kaupungille. Musiikki pauhasi vaatekaupoista ja ihmiset kulkivat ostoskadulla. Emme kuitenkaan jaksaneet kierrellä kauppoja kovin pitkään – lentomatka painoi vielä jaloissa.
Löysimme helposti oppaan suositteleman ravintolan. Siellä oli paikallisia, muutama matkaseurueemme jäsen ja myöhemmin myös oppaamme.
Listalla oli valtavasti valinnanvaraa. Äiti yritti tilata olutta, mutta ravintolassa ei myyty alkoholia. Minä tutkin hetken ruokalistoja. Oli niin vaikea valita, sillä tarjontaa oli paljon
No jotain meksikolaista ruuan piti ehdottomasti olla.
Päädyimme annokseen nimeltä “Mexico Combo”. Ruoka oli hyvää, ja koko ateria juomineen maksoi 166 pesoa eli noin 11 euroa. Jätimme myös hieman tippiä.
Illallisen jälkeen kävimme hakemassa vettä ja äidille iltaoluen OXXOsta, joka on vähän kuin 7-Eleven. Iso vesipullo maksoi noin 0,70 euroa ja oluttölkki noin 0,90 euroa.
Viidakko hotellin pihalla
Paluumatkalla ihailimme hotellin iltavalaistusta, joka vaihtoi väriä. Minä kiipeilin hetken puussa ja istuskelin “viidakossa”. Oikeasti viidakko oli hotellin seinää peittäviä kasveja, mutta pienelle apinalle se näytti aivan aidolta sademetsältä.
Sitten oli aika mennä nukkumaan.
Yö ei ollut täysin rauhallinen. Hotellissa majoittui uruguaylainen koripallojoukkue ja muitakin juhlijoita. Lisäksi seinät olivat melkein kuin paperia. Altaalta ja käytävältä kuului ääniä pitkin yötä.
Silti saimme äidin kanssa nukuttua – välillä heräillen. Aamulla olimme kuitenkin valmiita seuraavan päivän seikkailuihin. Matka jatkuu seuraavassa tarinassa.
Kommentit
Lähetä kommentti