sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kypros osa 3, hotelli Melpo Antia


Majoituimme Agia Napassa huoneistohotellissa Melpo Antia viikon verran. Tästä hotellista en juurikaan keksi puutteita, no ehkä pari pientä kuitenkin. 

Äiti valitsi tämän hotellin siksi, että kyseisenä ajankohtana ei yksin matkustavan tarvinnut maksaa lisämaksua. Juu, kyllähän meitä oli kaksi matkassa, siis minä ja äiti, mutta minua ei jostain syystä koskaan huomioida hotellivarauksissa.


Tilavassa huoneistossa oli erillinen makuu- ja olohuone, joissa molemmissa oli oma ilmastointilaite. 


Olohuoneen yhteydessä oli keittiö, josta löytyi mm. iso jääkaappi, hella ja uuni. 


Keittiön varusteluun kuului myös leivänpaahdin ja vedenkeitin. 


Lisäksi keittiöstä löytyi laseja, kattiloita, lautasia ja muita ruokailuvälineitä. 


Ainut ärsyttävä asia oli, että wc-papereita ei saanut laittaa WC-pönttöön, mutta tämä sääntö lienee voimassa kaikissa Kyproksen hotellissa. 


Allasalue oli viihtyisä ja aamupala altaan läheisyydessä oli hyvä ja kattava. 


Hotellin yhteydessä oli kauppa, josta sai haettua välipalaa ja taisi äiti sieltä jotain aikuisten juomaakin ostaa. 


Ai niin, olihan tässä hotellissa toinenkin ärsyttävä asia, nettiin piti kirjautua joka kerta uudelleen. Mutta kokonaisuutena olin erittäin tyytyväinen tähän hotellin. Mukavaa oli myös se, että tutustuimme lomalla toiseen yksin matkaavaan naiseen, joka oli huisin mukava. 

Matka jatkuu seuraavassa osassa

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.




2 kommenttia:

  1. Tuo, ettei WC:hen saa laittaa papereita on monessa hiukan heikomman viemäröintijärjestelmän omaavassa maassa ihan vakiokuvio, viimeksi esimerkiksi Iranissa törmäsimme tähän. No toisaalta eihän Iran ole ihan hirmuisen kaukana Kyprokselta.
    Myöskään, jos äidin kanssa päädytte purjeveneeseen matkaa tekemään, niin wc-papereita ei kannata laittaa pönttöön ja riskeerata putkien tukkeutumista kesken matkanteon.

    Agia Napa taitaa muuten olla ainoa kerta kun kokeilimme kolmeen henkeen, me + sisareni, määrittelemätöntä majoitusta joskus monta vuosikymmentä sitten, eikä ollut hyvä kokemus. Majoittivat meidät samaan huoneeseen siten, että kun sinne lisäsi sen lisävuoteen, niin huoneessa ei voinut kävellä kävelemättä sänkyjen yli. Valitimme sitten asiasta ja saimme vaihdettua hotellia, mutta oli se silti rasittava määrä säätämistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei se mikään uusi juttu ollut, että WC:hen ei saanut paperia laittaa. Sitä kun vaan on tottunut suomalaisena niin hyvään viemäröinti- ja vesijohtojärjestelmää, että ottaa aina aikansa tottua. Tosin Suomen päässä sitä aina ihmettelee matkan jälkeen, että mihin tämä wc-paperi nyt laitetaan. :D

      Me ollaan äidin kanssa luovuttu noista määrittelemättömistä majoituksista, vaikka joskus on joku kelpo majoituskin löytynyt.

      Poista