maanantai 15. kesäkuuta 2015

Uusia matkakertomuksia luvassa heinäkuussa 2015

Seuraava ulkomaanmatkani suuntautuu heinäkuussa Eurooppaan. Lennän aluksi äidin kanssa Wieniin, josta suuntaamme joko bussilla tai junalla kohti Bratislavaa. Bratislavassa olemme neljä yötä, jonka jälkeen palaamme Wieniin kolmeksi yöksi. Huisia! 



Ai niin, enhän minä ole kertonut miksi tämä matka on minusta niin huisi. Minähän olen kotoisin Wienistä! 

Kaupunki on kuitenkin uusi tuttavuus niin minulle kuin äidillekin. Äiti on käynyt vuosia sitten moottoripyöräreissulla Itävallassa, mutta ei koskaan Wienissä. Minä olin puolestani niin pieni, kun minut tuotiin äidille, etten muista kotikonnuistani mitään. 

En ole ehtinyt tutkimaan mitä kaikkea nähtävää Bratislavasta ja Wienistä löytyy, joten enempää en osaa tässä vaiheessa kertoa matkasta. 

Kyllä se sitten viimeistään paikan päällä selviää mitä Bratislava ja Wien tarjoaa meille.



Seuraathan minua jo Facebookissa, jotta saat uusimmat matkakertomukset uutisvirtaasi. 

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä.



12 kommenttia:

  1. Bratislavassa kannattaa käydä ainakin ulkopuolelta vilkaisemassa kirkkaan sininen kirkko. Aika harvinainen ainakin väriltään. Veikkaisin, että iloisena apinana pidät iloisen värisistä asioista!
    Meriharakan matkakertomus on sen verran monen vuoden takaa, että nähdäksesi kirkon kuvan, joudut erikseen klikkaamaan kuvakokoelmaa, mutta sieltä se löytyy, kansion viimeisenä kuvana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko vinkistä. Oikeassa olet, pidän iloisen värisistä asioista! -Ape :)

      Poista
  2. Huippua, Ape! Mulla ja tyttärelläni on täsmälleen samat suunnitelmat kesä-heinäkuun vaihteeseen. Me jännätään, että viettääkö hän synttäreitään Itävallan vai Slovakian puolella, katsotaan miten nenä vie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Huisia! Tiedä vaikka törmäisimme maailmalla. -Ape

      Poista
  3. Oi, olen niin kateellinen! Wien on aivan ihana kaupunki. Kannattaa käydä katsomassa upeita kirkkoja, Karlskirche on oma suosikkini ja Schönbrunnin linna oli niin kaunis.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkeistä, pitää laittaa korvan taakse. -Ape :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Apelle hyvästä blogista - erityisesti Malta kuvaus oli erinomainen, koska olemme lähdössä sinne heinäkuussa. Olemme tehneet vähän samaan tyylliin omaa kertomusta bloggaavista matkapupuista: http://pupumatkat.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooo! Puputkin matkailee, kiva! Pitää käydä tutustumassa tarkemmin. Mukava kuulla, että Maltan jutuista on ollut hyötyä. Pupuille terveisiä. -Ape

      Poista
    2. Löydät myös pupujen matkoille osallistuvien ihmisten blogin täältä http://reissujani.blogspot.fi.
      Tosin puput tuntuvat bloggaavan myös kaikkea hieman arkisempaa - ja välillä hieman ruohonjuuritasolta katsottuna.

      Poista
    3. Kiitos Jani tiedosta, käyn kurkkaamassa. -Ape

      Poista
  6. Mukavaa reissua Ape! Kettu-Pettu lähettää sulle terkkuja (se on mun pohjoisen matkakaveri joka esitellään mun sadannessa artikkelissani) Käy kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia ja Kettu-Petulle terkkuja. Käyn kurkkaamassa. -Ape :)

      Poista