lauantai 21. helmikuuta 2015

Kiertomatkan osa 23, käynti mayakansan Bonampakissa, Meksiko

Olin matkustanut aamupäivällä monta tuntia kuoppaista tietä, tullut viileässä säässä rajajoen yli näkemättä muita eläimiä kuin lehmiä, syönyt lounaaksi sitkeää pihviä ja käynyt pienessä tylsässä museossa. No aina ei voi mennä putkeen. 

Päivän hyvät muistot olivat, että Hugo oli laulanut meille ja äiti oli saanut antaa keksejä rajalla pienille tytöille. Ei siis niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. 

Aamupäivä oli ollut kuitenkin sen verran rankka, että minua ei kiinnostanut nähtävyydet ollenkaan. Olisin halunnut jo mennä seuraavalle hotellille. 

Edessä oli kuitenkin käynti pieneen mayakaupunkiin nimeltään Bonampak. 


Emme saaneet ajaa alueelle omalla bussilla, vaan meidän oli siirryttävä pienempiin autoihin. 


Matka kohteeseen tuntui kestävän ikuisuuden. 


Vihdoin olimme perillä ja aloitimme kierroksen. 


Aluksi kuljimme myyntikojujen ohi. Itse en löytänyt mitään ostettavaa kojuista. 


Matkalla näimme lentokentän. Tällaista lentokenttää en ole ennen nähnytkään. 


Tikal oli niin hieno ja mahtava maykaupunki, että Bonampak näytti melko vaatimattomalta. No matkaväsymys teki myös varmaan tehtävänsä. 


Päätin kuitenkin tutustua raunioihin paremmin ja kipusin portaita ylös. 


Voimani loppuivat kuitenkin kesken matkan ja jäin katselemaan maisemia. 


Palasimme takaisin bussille ja matka jatkui kello kolmen aikaan kohti hotelliamme, joka sijaitsi Palenquessa. Ajoaikaa hotellille oli vielä yli kaksi tuntia. 

Nukahdin bussiin. Ennen hotellille saapumista heräsin hieman pökerryksissä, kun pysähdyimme pienelle kaupalle ostamaan vettä ja mitä kukin tarvitsi. 

Hotellilla olimme puoli kuuden ja kuuden välillä. Onneksi tämä matkustuspäivä oli ohi. Illalla kaikki oli jo paremmin, kun saimme hyvää syötävää, mutta kerron siitä sinulle seuraavassa numerossa

Seuraavana päivänä pääsimme Palenquen mayakaupunkiin, jossa kävimme kätköllä. Lisäksi tapasin siellä matkailevan siilin.

T. Ape The Bloggaaja

P.S. Muita matkakertomuksia voit lukea klikkaamalla tästä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti